Aino Leppänen (s. 1982) on kempeleläinen äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Pitkään kirjoittamista harrastanut kolmen lapsen äiti harrastaa joogaa, kutoo villasukkia ja laulaa mielellään. Hänen esikoiskirjansa Positiivinen yllätys (Docendo) julkaistiin keväällä 2019.

 

---

 

Kirjailijahaastattelu

 

Kerrotko lyhyesti itsestäsi
Olen 41-vuotias äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Kempeleestä. Vapaa-ajallani vietän aikaa perheeni kanssa, kudon, laulan, joogaan, katson hyviä sarjoja ja tietysti kirjoitan. Pidän myös kävelylenkeistä, joille on välillä kiva lähteä itsekseen ajattelemaan sekä toisinaan ystävän tai oman äidin kanssa jutustelemaan. 

 

Miten sinusta tuli kirjailija? 
Aivan pienenä tyttönä kirjoittelin äitini kirjoituskoneella runoja. Keräsin niitä melkoisen määrän kansioon, jonka pelkään hävittäneeni jonkun muuton yhteydessä. Toivon todella, että se vielä joku päivä löytyy. Olen aina kirjoittanut päiväkirjaa, mutta luovaa kirjoittamista en juurikaan harrastanut ennen kuin innostuin kirjoittamisesta opiskeluaikoina. Silloin minussa heräsi haave omasta kirjasta. Kirjoittelin ahkerasti ja kokeilin lähettää käsikirjoituksia eri kustantamoille. En ole laskenut, kuinka monta hylkäyskirjettä olen vuosien varrella saanut. Sitten pienen tauon jälkeen päätin palata erääseen opintojen aikoihin aloittamaani tekstiin ja sillä vihdoin tärppäsi! Ja 15 vuoden odotuksen jälkeen sain käsiini kirjan, jossa on päällä minun nimeni. 

 

Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Pikku naisia -kirjassa professori Bhaer opastaa Jo’ta, että tämän tulisi kirjoittaa todellisista asioista. Tämä on jostain syystä jäänyt minulle ohjenuoraksi. Ammennan siis aiheeni aivan tavallisesta arjesta. Olen aina ollut kova muodostamaan tarinoita oman elämäni tapahtumista ja nyt kirjoitan faktasta fiktiota. Perusajatukseni lienee se, että todellisuus on usein tarua ihmeellisempää. Hulluimpia juttuja olisi oikeastaan aika vaikea edes keksiä, ne vain sattuvat tapahtumaan. 

 

Mistä kirjasi kertovat?
Odottamattomin terkuin ope on kolmas osa kirjasarjaan, jossa on päähenkilönä hieman työhönsä kyllästynyt äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Aisku, joka pohtii opettamisen syvintä merkitystä 2020-luvulla. Tällä kertaa Aisku joutuu pohtimaan, millainen kanssakäyminen opiskelijoiden kanssa on soveliasta, kun opiskelijoiden huolet seuraavat mukana kotiin asti.

 

Sarjan avausosassa Terkuin ope Aisku pohtii työnsä merkityksellisyyttä. Päällimmäisenä on useimpina päivinä se ajatus, ettei opettajuus näyttäytynyt tällaisena työnä omana kouluaikana 80- ja 90-luvuilla. Työssä on omat haasteensa, mutta myös Aiskun henkilökohtaisessa elämässä on monenlaisia tunteita liikkeellä. Kaikkea tätä Aisku pohtii keski-ikäisen naisen elämänkokemuksella ja (epä)varmuudella.

 

Tujuin terkuin ope jatkaa Aiskun tarinaa. Hän painiskelee edelleen työssä jaksamisen ja kotiasioiden tasapainottelun kanssa. Korona tuo omat haasteensa koulumaailmaankin, mutta opiskelijoiden ongelmat ovat sentään osittain tuttuja. Kotona asiat ovat suurin piirtein kunnossa, mutta riittääkö kaiken muun keskellä aikaa ystäville?

 

Luk(i)ossa ja Luk(i)ossa tokalla ovat nuorille suunnattuja kirjoja. Ensimmäisessä osassa Joose muuttaa pienelle paikkakunnalle, kun lukio alkaa. Joose on joutunut muuttamaan paljon, eikä ole oikein löytänyt paikkaansa mistään, mutta tällä kertaa ympärille muodostuva porukka alkaa pitää myös paikkakunnassa kiinni. Joosen tarinan lomassa on haastatteluilla koottuja tositarinoita kiusaamisesta.

 

Toisessa kirjassa Joose pohtii kouluasioiden lisäksi seurustelusuhteeseen liittyviä kysymyksiä. Hänellä on ihana tyttöystävä, mutta seurustelu on uutta, ja siihen liittyy paljon epävarmuuksia. Tarinan keskellä on nuorten itsensä kirjoittamia tekstejä ihastumisesta, rakastumisesta ja seksistä.

 

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Ideoita syntyy muistikirjoihini jatkuvalla syötöllä, mutta minulla on lopulta hyvin vähän aikaa kirjoittamiselle, joten syvennyn yhteen ideaan kerrallaan. Prosessoin asioita pitkään päässäni ennen kuin saan varsinaisesti mitään kirjoitettua. Joskus kirjoitusjumi iskee ja silloinkin on parempi vain antaa näppäimistön levätä ja odottaa oivallusten syntymistä omalla ajallaan. Sitten tulee luovakausi, jolloin nukkumaan mennessäkin päässä puhuu kertoja, joka tuottaa tekstiä. Paljon on mennyt hyviä tekstejä (tai no, tekstejä) hukkaan, kun en ole jaksanut siinä vaiheessa kaivaa tietokonetta esille. Joskus kirjoittamisen haaste onkin se, että aikaa kalenterissa olisi vaikkapa kahdeksasta kymmeneen, mutta ajatus luistaisi parhaiten aivan toisena ajankohtana. 

 

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Kirjoittaessani uppoudun omaan kuplaani ja eläydyn teksteihini täysin. Kerran kirjoitin hukkaan menneestä pojasta. Olin aidosti yllättynyt, kun menin hakemaan omaa poikaani päiväkodista, ja hän olikin siellä! Uusinta kirjaani kirjoittaessa hämmästyin yhtenä päivänä, kun kirjani virastomestari ei ollutkaan koulumme kopissa. Kirjoittaminen on tapa irrottautua todellisuudesta ja saada sillä tavalla lepoa kaikista mielessä pyörivistä murheista ja hoidettavista asioista. Aivan kuin aikanaan lentopallokentällä – kun pallo on ilmassa, ei voi keskittyä muuhun kuin palloon. Se on siis omaa aikaa, hengähdyshetki ja tärkeää oman luovuuden purkamista. Kirjoitukset on tietysti tarkoitettu luettavaksi.  Onkin valtavan hieno hetki, kun oman tekstinsä näkee kansien välissä ihan konkreettisena kirjana, jolloin tämä mahdollisuus avautuu.

 

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Toivon kirjoittamisen jatkuvan osana arkeani tavalla tai toisella. Kaikista hienointa olisi tietysti saada kansiin kaikki päässäni pyörivät ideat. En ole aivan varma, osaisinko luopua opettajan ammatista kokonaan, sillä opettajuus on iso osa identiteettiäni. Mutta jos silloin tällöin olisi mahdollista ottaa virkavapaata ja kirjoitella kirjoja, elämä olisi aika täydellistä. 

 

Minkälainen lukija itse olet? 
Luen noin 60 – 100 kirjaa vuodessa. Olen aina lukenut monipuolisesti kaikenlaisia kirjoja; ammattini puolesta luen nuortenkirjoja ja klassikoita, omaksi ilokseni chick lit -kirjoja, dekkareita ja mielenkiintoisia tietokirjoja. Lempikirjailijoitani ovat muun muassa Liane Moriarty, Marian Keyes ja Anna-Leena Härkönen. Epäilen, että heidän vaikutuksensa näkyy myös kirjoittamisessani. 

 

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Olen aina otettu, jos joku käyttää aikaansa kirjani lukemiseen, ja tietysti aivan valtavan iloinen, jos kirjan parissa joku vieläpä viihtyy. Opin tässä aivan vasta, että hyvä kirja herättää tunteita – hyvässä tai pahassa. Niinpä yritän suhtautua positiivisesti myös siihen, jos joku kokee negatiivisia tunteita lukiessaan kirjojani. Otan vastaan kaikenlaisia palautteita. Kaikkea muuta, kunhan ei nukkuvia puolikuolleita tunteita!