Taponen Suvituulia
Suvituulia Taponen
Kirjailijahaastattelu / 2024
Kerrotko hieman itsestäsi?
Olen 35-vuotias kirjallisuuden rakastaja. Asun puolisoni ja 1-vuotiaan lapsemme kanssa Helsingin Kalliossa, jonne Illuusion särökin sijoittuu.
Työskentelen julkisten hankintojen parissa yrittäjänä ja tutkijana. Vapaa-aikani kuluu perheen kanssa ulkoillen, kirjoittaen ja juoksulenkeillä.
Miten sinusta tuli kirjailija?
Matkani kirjailijaksi alkoi Espoossa 90-luvulla kiertäneestä kirjastoautosta ja kirjastoretkistä, jotka tein äitini kanssa. Uppouduin tarinoiden ja niiden hahmojen maailmaan. Suosikkejani olivat Neiti Etsivät ja vähän vanhempana pohjoismainen jännitys. Lukioikäisenä päätin, että haluan joskus kirjoittaa dekkarin.
Kirjoittaminen merkitsee minulle maailman jäsentämistä sekä ajanviettoa henkilöhahmojeni kanssa. He elävät kirjojeni sivuilla omaa elämäänsä.
Mistä esikoiskirjasi kertoo?
Illuusion särössä kuvaan rikostutkinnan, ja sen tutkijoiden, kautta ihmissuhteita ja erityisesti äitiyttä. Kirja kertoo elämän kipukohdista, jotka haluaisimme peittää muilta. Aloitin käsikirjoituksen työstämisen, kun toivoin tulevani äidiksi. Vuosia myöhemmin tein viimeiset editoinnit esikoiseni ollessa kymmenen kuukauden ikäinen.
Kirjan miljöönä on nykypäivän tammikuinen Helsingin kantakaupunki, jota sävyttävät takaumat 2000-luvulle.
Miten esikoiskirjasi syntyi?
Löysin luovan kirjoittamisen elämääni väitöskirjani valmistumisen jälkeen. Aloitin kirjoituskurssit työväenopistolla, eikä paluuta enää ollut! Illuusion särön päiväkodilla tapahtuva alkukohtaus syntyi kurssin kotitehtävänä.
Seuraavat kolme vuotta työstin käsikirjoitusta ja sen osia kursseilla kehittyen kirjoittajani saamani palautteen ansiosta.
Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Illuusion särö on trilogian ensimmäinen osa. Seuraavan kirjan teema on parisuhde. Tavoitteena on jatko-osan julkaisu syksyllä 2025.
Minkälainen lukija olet?
Eniten nautin jännityskirjallisuudesta. Kirja toisensa jälkeen minua kiehtovat rikokset ja niitä selvittävien ihmisten elämät. Dekkareiden tapahtumat ovat usein niin kaukana omasta arjestani, että rentoudun kirjan parissa.
Luen mielelläni myös muuta kirjallisuutta. Erityisesti silloin, kun kehitän oman dekkarini juonta, valitsen luettavaksi isoja tarinoita ihmisistä ja ihmisyydestä. Joka päivä vähintään kuuntelen äänikirjaa ja luen lapselle iltasadun. Usein suljen kirjan sivut viimeiseksi myös ennen omaa nukahtamista.
Esikoisdekkaristi Suvituulia Taposen videohaastattelu
Myllylahti pähkinänkuoressa
Myllylahti on uuden ajan kustannusyhtiö. Meillä on yli 25 vuotta ja 500 kirjaa takana.