Pelon voima

Ajatuksia herättävä dekkarisarja pureutuu syvälle henkilöhahmojensa sielunelämään. Tällä kertaa keskiössä on ihmisen heikkous harhautua – ja vahvuus avata silmänsä uudelle totuudelle.

Pieni pihapiiri pyörii

Lempeän tarkkanäköinen romaanisarjan avaus lapsiperhearjesta ja parisuhteen karikoista. Aino Leppänen näyttää jälleen, kuinka lukija tempaistaan herkullisen samaistuttavaan tarinaan mukaan: ”Kiitos siitä, että olen saanut lainata aviomiestenne edesottamuksia.”

Saappaat jumissa

Lämminhenkinen varhaisnuorten kirjasarja kertoo samaistuttavasti Vilman heppaelämästä – ratsastamisesta, ystävistä ja tallin tapahtumarikkaasta arjesta. Tällä kertaa niin uusi ratsastuksenopettaja kuin huoli hoitohevosesta saavat Vilman epäilemään osaamistaan.

Humalan soundtrack

Silmiä avaava säeromaani Iirosta, jonka vanhemmat juovat ja himassa jääkaappi kumisee tyhjyyttään. Kavereiden edessä on silti oltava ihan tavallinen Iiro, vaikka kulissit huojuvat jo.

Turha toivo

Nuori tyttö katoaa kotimatkalla Litonmäen rikkaimman tytön kotona järjestetyistä 80-luvun teemabileistä. Katoaminen järkyttää monia, mutta ei kaikkia. Ahdistava tilanne sen sijaan on kaikille. Osalla on omia salaisuuksia, jotka kadonneen löytymisen myötä tulisivat ilmi.

Vihreän verhon takana

Tunteita järisyttävä omaelämäkerrallinen romaani neljän lapsen äidistä, jonka harvinainen sairaus syöksee koko perheen taisteluun elämästä ja luottamuksesta.

Laatulukemista - arvostelumenestyksiä

Myllylahti on vuonna 1989 perustettu valtakunnallinen kirjakustantamo. Meillä on 35 vuotta ja 1000 kirjaa takana.

Olemme erikoistuneet seuraaviin kirjallisuuslajeihin: dekkarit, lasten- ja nuortenkirjat sekä chick lit / feelgood / romantiikka. 

Uutiset

Pallo haltuun -matkaopassarja lapsille

Uusi lapsiperheiden matkaopas-sarja, jossa suosittuja matkailumaita esitellään mielenkiintoisesti lapsiperheen näkökulmasta. Oppaat on hulvattoman hauskasti kirjoitettu ja kuvitettu ja sopivat...

Kirjailijaksi Myllylahdelle?

Olemme kiinnostuneita erityisen korkeatasoisista käsikirjoituksista sekä kirjaideoista. Meitä kiinnostavat varsinkin:

  • Dekkarit (rikos ja jännityskirjat & trillerit)
  • Chick lit, feelgood  sekä romantiikka
  • Lastenkirjat
  • Nuortenkirjat

Tervetuloa hyvään kotiin!