Keskinen Tiina

Tiina Keskinen on kolumnisti ja äidinkielenopettaja. Hänen esikoisromaaninsa Koirani joka katosi – Häpin tarina on ihmeellinen tarina koiran omistamisesta, karkurin painajaismaisista etsinnöistä, elämästä ja toivosta.
Koirani Häpi katosi ja teki minusta katoamistempullaan kirjailijan. Tosin olen ollut intohimoinen kirjoittaja jo ennen Häpiäkin. Olen lapsesta asti ilmaissut itseäni kirjoittamalla, minulle kirjoittaminen on helpompaa ja luontevampaa kuin puhuminen.
Aikuisena olen määrätietoisesti kehittänyt kirjoittaja-minääni. Olen käynyt Oriveden opiston ja kirjoittajakursseja, mutta tärkein kirjoittajakouluni ennen Häpin tarinan kirjoittamista on ollut Aamulehden kolumnieni yli kymmenvuotinen taival. Kun kirjoittaa muille ja tietää, että tekstejä lukevat ihmiset laajasti siellä ja täällä, täytyy olla sanottavaa – lisäksi sanottavan pitää olla tuoretta, erilaista, antaa ajattelemisen aihetta, puolustaa heikkoja tai nostaa valokeilaan pimennossa olevia. Aiheeni löytyvät useimmiten murrosikäisten ja eläinten maailmasta.
Häpi katosi, ja tapahtuma kaikkine uskomattomine käänteineen sysäsi minut väistämättä kirjailijan polulle. Se polku olikin kivinen ja vaikea – tie romaanikirjoittajaksi vaatii vähintään samaa sitkeyttä, periksi antamattomuutta ja uskoa omaan tekemiseen kuin kadonnen koiran etsiminenkin. Mutta niinhän se menee elämässä yleensäkin, että mikään arvokas ja tavoittelemisen arvoinen ei synny hetkessä, ei helposti eikä ilman ponnisteluja.
Myllylahti pähkinänkuoressa
Myllylahti on uuden ajan kustannusyhtiö. Meillä on yli 25 vuotta ja 500 kirjaa takana.