Pertti Laine (s. 1949) on koulutukseltaan taloustieteen maisteri. Hän on tehnyt pitkän työuran liike-elämässä sekä teollisuus- että palvelusektorilla. Talousjohdon ja kehitysjohtajan tehtävien lisäksi hän on toiminut yritysten hallituksissa.

Työnsä ohella Lempäälässä asuva Laine on kirjoittanut runoja, novelleja ja pakinoita sekä osallistunut vuosien ajan luovan kirjoittamisen kursseille ja kirjoittajapiirin toimintaan. Esikoisromaani Perheenisä ilmestyi syksyllä 2016 (Warelia).

 

---

 

Kirjailijan terveiset  / 2021

Olen Pertti Laine, 72-vuotias taloustieteiden maisteri. Synnyin Tyrväällä, joka kuuluu nykyisin Sastamalaan, mutta olen lähes koko ikäni asunut Tampereen seudulla. Ensin Kangasalla, sitten Tampereella, Ylöjärvellä, Nokialla ja viimeiset kymmenen vuotta Lempäälässä. Työurani aikana liike-elämän eri sektorit tulivat tutuiksi. Ehdin toimia sekä teollisuus- että palvelualan yrityksissä erilaisissa johtotehtävissä. Nyt elämäni täyttää lukemisen, kirjoittamisen ja liikunnan lisäksi kulttuuriyhdistyksissä toimiminen.

 

Kirjoittamisesta tuli minulle lukemisen jatke. Vuosikymmenten aikana lukeminen on kuulunut elämääni joka päivä. Kirja tai pari viikossa kuluu käsissäni, joskus on useampi kirja yhtä aikaa kesken. Vähitellen lukeminen ei enää riittänyt, vaan aloin kirjoittaa itsekin, päiväkirjaa tietysti, runoja, pieniä tarinoita. Pakinaharrastus alkoi perustamani kylälehden palstoilla.

 

Kun eläkeaika koitti, kirjoittamiselle jäi enemmän aikaa. Se tarkoitti myös, että pystyin keskittymään pidempään proosaan. Heti ensimmäisenä eläkevuonna lähdin mukaan kirjoittajapiirin toimintaan ja hain lisäoppia luovan kirjoittamisen kurssilta. Molemmat ovat jatkuneet seitsemän vuotta. Ensimmäisen romaanikäsikirjoitukseni lähetin Gummeruksen kilpailuun ja kun selviydyin suuresta joukosta semifinaaliin, sain uskoa jatkoon. Toinen käsikirjoitus ylitti jo julkaisukynnyksen ja esikoisromaanini Perheenisä julkaistiin syksyllä 2016 (Warelia). Sitten keskityin rikosten maailmaan ja Myllylahti julkaisi esikoisdekkarini Pisto sydämeen maaliskuussa 2018. Siitä käynnistynyt dekkarisarja sai jatkoa keväällä 2019, jolloin ilmestyi toinen osa nimeltään Vainotut. Sarjan kolmas osa Kohtalokas kutsu ilmestyi huhtikuussa 2020. Siinä edellisistä kirjoista tutut poliisit komisario Simpan johdolla selvittävät taas hankalaa rikosvyyhteä. Neljäs osa on nimeltään Koston oikeutus ja se ilmestyy elo-syyskuussa 2021.

 

Mistä aiheita? Siihen on vaikea vastata. Aiheiden vähyys ei ole ongelma, niitähän on ympäristö sakeana, mutta mitkä niistä valikoituvat teksteihin ja miten se tapahtuu? Kyllä sen täytyy liittyä persoonaani, olen aina tarkkaillut ihmisten käyttäytymistä, ihmetellyt ympärillä olevaa maailmaa, ollut utelias jne. Jotkut tapahtumat ja asiat alkavat kiinnostaa, ja tekee mieli selvittää itselleen, mistä on kysymys. Erityisesti dekkareihin tämä pätee. Kun kirjan alussa joku ihminen on murhattu, kysyn itseltäni: minkälainen ihminen hän oli, miksi hänet oli murhattu, mitä asian taakse kätkeytyy ja lopulta, kuka sen olisi voinut tehdä?  Tämä kaikki selviää parhaiten, kun kirjoitan aiheesta tarinan.

 

Esikoisdekkarini Pisto sydämeen keskeinen teema on lapsuuden traumasta aiheutunut pakkomielle, joka ajaa tekemään murhia. Tekijä yrittää kammottavilla toimillaan hyvittää tuntemaansa syyllisyyttä. Sarjamurhat lietsovat paniikkia ja aiheuttavat tutkijaryhmälle paineita. Poliisit ymmärtävät, että murhaaja aikoo jatkaa suunnitelmansa toteuttamista.

 

Vainotut-dekkarissa liikutaan edelleen ajankohtaisessa aiheessa. Naisten ahdistelua ja vainoamista on käsitelty julkisuudessa tiiviisti ja asiaan on myös puututtu monin eri tavoin. Vainotut-kirjassa tämä teema on esillä heti alkusivuilta lähtien. Poliisit tosin joutuvat toteamaan, että tehtyihin rikoksiin liittyy paljon muutakin.

 

Sarjan kolmannessa osassa käsitellään myös rankkaa ja valitettavan ajankohtaista asiaa. Tämän aiheen tiimoilta nousi kirjoitusprosessini aikana julkisuuteen uusia ja pöyristyttäviä tapauksia. Kyse on nuorten tyttöjen houkuttelusta netissä. Huhtikuussa 2020 ilmestynyt Kohtalokas kutsu sai sekä poliisit että lukijan pohtimaan murhamysteerin lisäksi moraalisia kysymyksiä. Entä, jos asiat tulevat lähelle minua tai perhettäni? Syksyllä 2021 ilmestyvä neljäs osa Koston oikeutus käsittelee myös moraalikysymyksiä ja Suomessakin rehottavaa harmaata taloutta.

 

Kirjoittajana kuulun siihen ryhmään, joka ei osaa etukäteen kovin tarkasti suunnitella kirjan valmista rakennetta. Sen aika tulee sitten, kun olen kirjoittanut ehkä 50 sivua ja nähnyt, minkälainen tarina on syntymässä. Silloin pysähdyn pohtimaan, mikä on kertomuksen punainen lanka. Kun se on selvillä, on helpompi päätellä murhien motiivit, ja samalla tulee mietityksi rakenteelliset kysymykset. 

Uskottavan tarinan ohella minulle on erityisen tärkeää luoda mielenkiintoiset henkilöt, joiden tekemisiä lukija haluaa seurata. Olen ollut tyytyväinen palautteisiin, että kirjojeni henkilöistä on pidetty. Sarjan edetessä olen pyrkinyt kehittämään ja syventämään näitä henkilöitä.

 

Kun koko tarina on valmis, alan muokata sitä, lisäilen, poistan, hion. Luen repliikit aina ääneen, se auttaa saamaan niistä luontevia. Lopuksi käyn vielä kertaalleen koko jutun läpi ja sitten olen valmis tarjoamaan sitä eteenpäin.

 

Kirjoittaminen merkitsee minulle elämän sisältöä. En voi kuvitella päivää, jolloin en kirjoittaisi edes jotakin. Mikä onni onkaan, kun voi istua koneen ääreen ja keksiä kenenkään rajoittamatta tarinoita omaksi ilokseen (sellaisia pikku tarinoita teen paljon) tai lukijoiden iloksi. Voin itse päättää, mitä henkilöni ajattelevat ja tekevät. Tai niin luulin, nyt olen huomannut, että he alkavatkin elää omaa elämäänsä, ja minä olen vain kirjuri. Päiväkirjan ja muidenkin pienten kirjoitusteni motto on joltakin varastamani lause ”kirjoitan, jotta tietäisin, mitä minulle kuuluu”.

 

Dekkarisarjaa on tarkoitus jatkaa edelleen, viidennen osan pohdinta on käynnissä, mutta muitakin suunnitelmia minulla on. Olen koonnut pikku hiljaa tarinakokoelmaa tai oikeastaan kahta, toinen pohjautuu omiin kokemuksiini, toinen on täyttä fiktiota. Pakinointia jatkan myös edelleen pariin lehteen.

 

Lukijana olen moni- tai ongelmakäyttäjä. Luen kaikkea, mitä käteeni saan, ruokapöydässä maitopurkin kylkiä, jos ei muuta ole tarjolla. Kirjasto on tärkein kirjalähteeni. Syksyisin ja keväisin teen kirjaston virkailijoille listoja, joihin olen koonnut ilmestyvistä kirjoista mielenkiintoisimmat. Listoilla on romaaneja, novellikokoelmia, dekkareita, elämäkertoja, runoja, historiaa, ns. katselukirjoja jne.

Noudan sitten kirjastosta niitä vuoden mittaan muutaman kirjan nippuina. Olen myös kirjojen keräilijä. Vähän yli 6000 kirjan kokoelmasta jäi edelliseen kotiini pojan haltuun yli puolet, mukaan otin vain 2500 kirjaa.

 

Luen siis kaikkea mahdollista. Kaunokirjallisuuden osalta vain muutama esimerkki. Nuorempana luin tietysti Waltarit, Haanpäät, Huoviset ja ulkomaisista Hemingwayt ja Steinbeckit. Oman kirjoittamisen kipinään taisi vaikuttaa siihen aikaan eniten Veijo Meri. Myöhemmin vaikutuksen ovat tehneet ulkomaisista Raymond Carver ja Alice Munro, kotimaisista mm. Tuuri ja Hotakainen. Ulkomaisista kirjailijoista on mainittava myös Sjöwall ja Wahlöö, jotka herättivät aikoinaan dekkari-intoni. Nykyajan ulkomaisista dekkaristeista on suosikkini Fred Vargas.  Kotimaisista ykkönen taitaa olla Jarkko Sipilä.

 

Hyvä lukijani! Kiitos, että olet kiinnostunut kirjoistani. Olen kirjoittanut ne sinua varten. Kädessäsi oleva kirja on kuitenkin vasta aihio. Sinä teet siitä valmiin, kun lukiessasi eläydyt kirjan tunnelmaan ja menet mukaan tarinaan.

 

Kirjailija elää lukijoiden palautteista. Hyvä palaute antaa uskoa ja huono taas on opiksi ja ojennukseksi. Molemmat ovat yhtä tärkeitä. Kun lukija antaa palautetta, tiedän että hän on ollut kiinnostunut kirjasta. Se lämmittää.