Kähkönen Mika

Joensuulainen kirjailija Mika Kähkönen tekee päivätyötään sairaalan päivystyspoliklinikalla lääkintävahtimestarina. Pitkäaikainen työskentely elämän ja kuolemankin näköalapaikalla, kolme tytärtä sekä avovaimo ovat kirjoittamisen lisäksi hänen tärkeintä pääomaansa.

Kirjailijahaastattelu / 2021

Miten sinusta tuli kirjailija?
Ensin oli vilkas mielikuvitus. Sitten tuli lukeminen, mutta tätä häiritsi vilkas mielikuvitus – opin nimittäin lukemaan varsinaisesti vasta toisella luokalla. 10-vuotiaana valittelin isälleni, ettei ollut lukemista. Hän tarjosi Ken Follettin Neulansilmää, joka veikin sitten mennessään.

Kasvoin Stephen Kingin kirjojen kanssa. Mielessä kyti halu luoda jotain vastaavaa. Innokkuuteni ei sytyttänyt äidinkielen opettajaa. Kerta toisensa jälkeen jäi hengentuotteeni ilman erityismainintoja. 30 ikävuoden tienoilla päätin ihan oikeasti kokeilla mihin pystyn. Tavallaan oireettomana säilynyt tauti aktivoitui. Vauhtia otin Oriveden opiston luovan kirjoittamisen kurssilta Liisa Enwaldin ohjaamana. Kannustavan palautteen ja arvokkaiden oppien rohkaisemana ryhdyin toimeen.

Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Kirjoittamisen aiheet tulevat omasta elämästä, tiedotusvälineistä, uutisista, tapahtumista ympärilläni ja puhtaasti mielikuvituksesta. On vähän kulahtanutta sanoa, että jokin asia jää vaivaamaan, eikä jätä rauhaan ennen kuin tulee kirjoitetuksi - silti se totta. Tärkein kysymys on: entä jos. Sen avulla arkisenkin asian saa käännettyä ylösalaisin, paisuteltua uusiin mittasuhteisiin ja vääristeltyä, niin ettei alkuperäistä lopulta edes tunnista. Tuunattua todellisuutta.

Mistä uusin kirjasi kertoo?
Sairaalamaailmassa pysytään. Rikospoliisi Kari Jontkan on käytävä pohjalla, ennen kuin hän oikeasti pääsee elämässään eteenpäin. Kirjan nimi Dekkari tulee nimityksestä, jonka Jontka saa suljetulla osastolla. Sinne hän nimittäin päätyy hänelle sopimattoman itsehoitoterapian jälkiseurauksena. Älä kokeile tätä kotona, kävisi ohjeistukseksi tässä kohtaa. No kuitenkin, osastolla yksi potilastovereista esittäytyy päivystyksen sairaanhoitajaksi. Tämä sairaanhoitaja, Olavi Lassina, väittää katalan lääkärin syöttäneen hänelle huumeeksi luokiteltavia lääkkeitä ja yrittäneen kiristää armomurhaan. Epäselvän kuolemantapauksen jälkeen Jontka taipuu uskomaan Lassinaa ja alkaa kaivella väitteiden taustoja. En kerro enempää. Sanon vain, että käsite femme fatale elää ja voi hyvin. Löytyy kirjan naishahmoista hyviksiäkin. Rehellisyyden nimissä juuri heidän ansiostaan homma saadaan maaliin.

Oikeastaan vasta nyt kolmannessa Kari Jontka -romaanissa opin tuntemaan tuon miehen. Kunpa voisinkin olla ensilukijan asemassa ja päästä lukemaan nuo kolme kirjaa, Dekkarin, Kroonikon ja Luonnollisen kuoleman viimeisimmästä ensimmäiseen! Jontkan henkilöhistoria näyttäytyisi täysin erilaisena.

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Ihan ensimmäiseksi tapahtuu ”älynvälähdys”. Näen yksittäisen asian takana tarinan. Kirjaan sen ylös ja jo tässä vaiheessa se lähtee paisumaan ja muuntuu karkeaksi rungoksi, tavallaan torsoksi. Tärkeimmät henkilöhahmot esittäytyvät ja muodostan heistä ensivaikutelman. Tiedän heistä jotain, mutta en kaikkea. Itse kirjoitusprosessi etenee vuorottelemalla: hahmottelu, lähdemateriaali, raakateksti, hahmottelu. Kirjoituspöydältä löytyy luonnosvihko, korttipakallinen tapahtuma-, elementti- ja kysymyslappuja ja ajatuskarttoja hahmojen yhteydestä toisiinsa.

Eteneekö prosessi yleensä vaivatta?
Ei. Olen huono suunnittelija. Monet kerrat kirjoitan itseni pussiin. Oikeastaan en edes pidä liiasta suunnittelusta, vaan prosessi etenee vaistonvaraisesti. Haluan säilyttää joitain yllätyksiä itsellenikin, olenhan kuitenkin samaan aikaan lukija. Näin tuumii muuten myös Stephen King teoksessaan Kirjoittamisesta – ajatuksia leipätyöstä. Vasta jälkikäteen on aika syvemmälle analyysille. Vielä silloinkaan ei ole myöhäistä muutoksille. Aina niitä tulee. Kirjoittaminen on jatkuvaa ongelmanratkaisua. Ensin niitä pitää tietysti saada aikaiseksi – mieluiten henkilöhahmoille, ei itselleen.

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Kirjoittaminen on ennen kaikkea haaste, mutta myös intohimo. Pakkomielle, voisi joskus sanoa.  Kaikkivoipuus viehättää. Kirjoittaminen on tapa tutkia ympäröivää maailmaa, ihmisiä ja heidän keskinäisiä suhteita. Lupa leikkiä. Kaikkine osa-alueineen se pitää tuntosarvet herkkinä. Sen avulla saa oikeastakin elämästä enemmän.

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Tulevaisuudensuunnitelmat ovat auki. Uuden jutun aloittaminen ei ainakaan ole helpottunut. Rikoskirjallisuuden taso Suomessa on kova. Muista pitää erottua. Lajin lainalaisuudet pitää rikkoa perinteitä kunnioittaen. Miten sitoutua ja uskoa aiheeseen, kun tietää projektin loppuun saattamisen vievän päivätyön rinnalla jopa usean vuoden. Mutta jatkan kirjoittamista, hion tekniikkaa, prosessinhallintaa ja kieltä. Pysyn uteliaana. Annan mielikuvituksen viedä. Matkahan se on tärkein ei päämäärä, sanotaan.

Minkälaisesta kirjallisuudesta itse pidät?
Laatu on määrää tärkeämpi. Luen viihtyäkseni, oppiakseni ja lähdetarpeeseen. Jo muutaman vuoden olen saanut arvioida dekkarikirjallisuuden uutuuksia Ruumiin kulttuuri -lehdessä. Edelleen olen otettu kunniasta. Pakko mainita, tuo lehti oli vuoden 2021 laatulehtikilpailun yleisön suosikki. Kultti ry palkitsi RK:n Helsingin kirjamessuilla! Vapaata sanaa toteutan blogikirjoituksissani sivuilla sairaaladekkaristi(at)blogspot.com. Käykää tutustumassa.

Suosikkikirjailijoitani ovat jo mainitsemani Stephen King, sekä hänen lisäkseen Thomas Harris, Dean Koontz, Minette Walters, Tess Gerritsen ja edesmennyt Michael Crichton, ihan vain joitain mainitakseni. Hemingwayn tuotannossa ihailen ihmissuhteita, Dickensiltä taas lapsikohtaloiden kuvailua. Liikaa jää lukematta. Aika ei vain riitä.

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Kiitos kaikille, jotka ovat jo tähän saakka tutustuneet kirjoihini, tai muihin tuotoksiini ja olleet tukemassa taipumustani. On ollut mahtavaa olla kirjakauppavierailuilla ja tavata lukijoita henkilökohtaisesti. Lähden tapahtumiin mielelläni. Saa kutsua. Kutsukaa! Ja lukekaa!