Riitta Lielahti (s.1983) on sairaalapappi ja neljän lapsen äiti. Hän toimii aktiivisesti pitkäaikaissairaiden puolestapuhujana sosiaalisessa mediassa ja potilasjärjestössä. Lielahti on opiskellut aikaisemmin hoitoalaa ja tehnyt myös vapaan toimittajan työtä.

Kirjailijahaastattelu / syksy 2024

Kerrotko lyhyesti itsestäsi? Koin olevani ihan oikea kirjailija jo viisivuotiaana, kun nidoin nipun papereita yhteen ja kirjoitin niihin erilaisista perheistä kertovia tarinoita. Toimitin myös viikkouutisia kotini vieressä olevan mummulan postilaatikkoon. Myöhemmin elämässäni sain ihan oman draamaa sisältävän suurperheen, kokemusta journalismikentältä ja lopulta ihka oikean esikoiskirjani. Olen viettänyt paljon aikaa sairaalassa niin terveydenhoitoalan opiskelijan, harvinaissairaan potilaan kuin myös sairaalapapin asemassa. Elämän rajallisuuden kohtaaminen on muovannut minut juuri tällaiseksi kuin olen tänään.

Miten sinusta tuli kirjailija? Olin odottanut jo kauan, voisiko tarinani lähteä laajemmin lentoon ja päästä kirjan kansien väliin. Tuli oikea aika, ja sain päästää tositarinani matkaan.

Kerrotko kiteytetysti, mistä kirjasi kertovat? Vihreän verhon takana on totuudellinen kertomus siitä, mitä olen nähnyt, kuullut ja kokenut ollessani harvinaissairaana potilaana terveydenhuollossamme. Kirja kertoo jatkuvasta taistelusta, anteeksiannosta ja toivosta. Se kuvaa elämääni pitkäaikaissairaana suurperheen äitinä, joka räpiköi sinnikkäästi kohti sairaalapapin työtä.

Toinen teokseni Tarkemmin määrittämätön elämä syntyi, sillä en saanut esikoisteokseni tarinan loppuun aseteltua pistettä pysymään paikoillaan. Oma ja perheeni elämä jatkui kaikkea muuta kuin tavallisena, vaikka saavutin lopulta unelmani ja minusta tuli sairaalapappi. Molemmat kirjat kertovat elämästäni, joka sisältää harvinaisen paljon yllättäviä käänteitä.

Millainen on kirjoittamisprosessisi? Vaikka puhun paljon ja joidenkin mielestä syvällisesti, kirjoittaminen vie minut vieläkin syvemmälle. Asiat jäsentyvät sisälläni kirjoitusprosessin aikana. Näen ja koen asioita yksityiskohtaisesti, minkä jälkeen muodostan sen kaiken sanoiksi, lauseiksi ja yhä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Kirjoitusprosessi on minulle synnytyksen kaltainen: kun se lähtee käyntiin, sitä on lähes mahdotonta pysäyttää.

Harvinaisten sairauksien ja lukuisten vaikeuksien keskellä eläminen luo sisimpääni painetta, jota kirjoittaminen päästää ulos. Olen kirjoittanut kirjani aidosti ja rehellisesti, eikä minun tarvitse liioitella tarinani käänteitä. Kirjoittaminen kokoaa suunnitellun elämäni raunioista uudenlaisen luomuksen, joka minun on helpompi hyväksyä kirjoitusprosessin jälkeen.

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee? Kirjoittaminen on minulle kuin liukumäki sieluni syvimpiin ajatuksiin ja tunteisiin. Se vapauttaa minut kokonaiseen elämään ja tuntuu melkein yhtä tarpeelliselta kuin ilma, jota hengitän.

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla? Elän, aistin, katselen, tunnen, tarkkailen ja heittäydyn. Sen kaiken keskellä ajattelen ja kirjoitan. Muodostan sanat, lauseet ja kokonaisuudet ja toivon, että niitä päätyisi myös tulevaisuudessa kirjan kansien väliin.

Minkälainen lukija itse olet? Olen malttamaton lukija. Kirjan täytyy olla todella mukaansatempaava, jotta kykenen lukemaan sen loppuun. Minuun vetoavat todelliset (mielellään rankat) tarinat elämästä. Lisäksi rakastan lastenkirjoja. Koska luen paljon tositarinoita, joiden kirjailijat vaihtuvat, minulla ei ole ketään varsinaista suosikkikirjailijaa. Pidän kuitenkin Anna-Leena Härkösen häpeilemättömästä kirjoitustyylistä. Jo nuoruudestani mieleen jääneitä lukemiani kirjoja ovat Häräntappoaseen lisäksi muun muassa Deborah Spungenin Nancy ja Nicky Cruzin Juokse poika juokse. Lastenkirjailijoista suosikkejani ovat ainakin Maikki Harjanne ja Elsa Beskov.

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi? Toivon, että kirjani voisi tuoda lukijalleen toivoa ja uusia näköaloja. Haluan olla aina heikompien puolella ja antaa ääntä heille, jotka eivät siihen kykene. Yksin ei tarvitse jaksaa.