Heidi Silvan (s. 1972) on oululainen filosofian maisteri ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Opettajantyö ja aikaisempi toimittajakokemus nuortenlehdessä ovat avanneet hänelle suoran näkymän lukevan nuorison mieliin.
Kirjailijahaastattelu / 2024
Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Idean saaminen tapahtuu varmaankin sen klassisimman kautta: jossakin tapahtuu jotakin, mikä jää mieleen, jokin pikkujuttu alkaa vaivata ja siitä syntyy vaihtoehtoinen ajatuskulku: mitä jos olisikin käynyt näin, tällaisille henkilöille, tällaisessa ympäristössä?
Idea vie, ja tekstiä tulee. Ensimmäiset viisi tai kymmenen liuskaa syntyvät uuden idean luoman innostuksen vallassa. Vasta sen jälkeen mietin, kantaako ajatus pitemmälle.
Mistä uusin kirjasi kertoo?
Tänä keväänä uusia kirjoja on kaksi, mikä saa minut tuntemaan itseni ahkeraksi, vaikka oikeasti olo on ollut kaikkea muuta. Kevään kirjoista ensimmäinen on helmikuussa ilmestyvä ya-kirja Turha toivo ja toinen huhtikuussa päivänvalon näkevä feelgood-tulokas Osoitteena Lemmenkatu 1. Kirjat poikkeavat toisistaan kuin yö ja päivä tai kissa ja koira tai mikä ikinä olisikaan paras vastakohtapari. Hauskaa on, että kirjoitin kirjoja osittain yhtä aikaa. Mikäs sen parempaa kuin valita kirjoittamansa teksti sen mukaan, mikä fiilis itsellä kirjoituspäivänä on – no, ei oikeasti, mutta ymmärtänette pointin.
Turha toivo sijoittuu Litonmäelle, samaan paikkaan kuin pari vuotta sitten julkaistu Tyhmästi tehty. Vaikka paikka on sama ja kirjalliset valinnatkin noudattelevat osittain tuttua linjaa, tämä ei ole Tyhmästi tehdyn jatko-osa, vaan itsenäinen teos. Mukana on synkkyyttä ja vähän mystiikkaakin. Silti kirja ei ole kauhukirja, vaikka hiukan samantyylisiä elementtejä mukana voi ollakin. Tämä on muuten kirja, jossa on mukana muutamia nimimuunnoksia henkilöistä, joiden kanssa olen sopinut, että heidän nimimuunnoksiaan saan käyttää.
Osoitteena Lemmenkatu 1 on aikuisille suunnattu feelgood-kirja, ja se aloittaa uuden Riikinkukkotalo-sarjan. Riikinkukkotalossa on pieni, värikäs asunto, jonka asukkaat usein löytävät elämänsä rakkauden pian taloon muutettuaan. Tavoitteena on tehdä tästä sarja, jossa voin tarjota lukijoille luettavaksi hiukan romantiikkaa ja jonkin verran aikuisen naisen elämänsuunnan etsinnän kuvausta; niitä juttuja, joita oikeassa arjessakin aikuisena toisinaan ajatellaan.
Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Varsinkin vaikeissa kohdissa mietin kohtauksen läpi ennen sen kirjoittamista. Näyttää varmaan rennolta, mutta sitä se ei ole. Mietiskelykin on työtä, ja monesti joudun huomauttamaan perheelle, että ”en nuku, mietin”. Kun kohtaus on hioutunut mielessä, sen ylöskirjaaminen on helppoa. Kun teksti on kirjoitettu, annan sen levätä ja käytännössä unohdan koko roskan – homma tuntuu kaatopaikkatavaralta siinä vaiheessa. Jos teksti myöhemmin vaikuttaa potentiaaliselta, alan muokata sitä. Muokkaustyö kestää kauan, jopa todella paljon kauemmin kuin ensimmäisen version kirjoittaminen. Kun koko teksti on käyty läpi ja muokkaaminen maistuu vanhalta puulta, on aika päättää, tarjoanko tekstiä eteenpäin vai jääkö se sikseen. Aika moni teksti on jäänyt sikseen, mutta olen iloinen, ettei niin käy aina. Jossakin vaiheessa on pakko irrottaa tekstistä ja antaa se muiden luettavaksi. Minulla on luotettava esilukija, jonka mielipidettä kuuntelen kirjoittamisen jokaisessa vaiheessa. Lisäksi erityiskiitoksen ansaitsee Myllylahden kustannuspäällikkö Niina, joka on toiminut kustannustoimittajana jokaisessa kirjassani. Hänen kommenttinsa osuvat aina oikeaan, ja jälkeenpäin en voi kuin ihmetellä, miten en itse huomannut tehdä jo alun perin juuri siten kuin Niina ehdottaa.
Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Työtä ja tuskaa, mutta myös vapautta ja iloa. Se tarjoaa keinon ilmaista itseään, olla luova, järjestellä ajatuksiaan, antaa mielikuvituksen juosta, luoda maailma ja asukkaat sinne. Joskus se on myös pakopaikka.
Kirjoittamisen itsessään täytyy antaa kirjoittajalle henkistä tyydytystä, koska muuten siitä ei tule mitään, ainakaan minulla. Pelkän kirjoittamisen täytyy siinä vaiheessa, kirjoittaessa, olla riittävän hyvä motivaattori, kun mitään takeita julkaisusta tai tulevista lukijoista ei ole.
Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Kirjoittaminen jatkuu: ideoita riittää ja monenlainen kirjoittaminen eri kohderyhmille kiinnostaa. Suunnitelmia on, ja haaveilla täytyy aina, mutta taidanpa leikkiä fiksua ja jättää toistaiseksi tarkentamatta, mitä seuraavaksi suunnittelen ja mistä haaveilen.
Missä ja miten kirjoitat?
John Lennon minussa -aloitusluku syntyi juhlafiiliksissä uudenvuoden aattona. Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos sai alkunsa imuroinnin lomassa (tai sen sijaan). Puhu, Nelli, puhu alkoi puhua, kun olisi pitänyt keskittyä Tippi-sarjan toiseen osaan… Sillä ei ole väliä, missä olen tai miten kirjoitan. Käsin tai koneella, kaikki käy ja on aivan yhtä mieluisaa silloin kun kirjoittaminen sujuu, ja yhtäläistä tuskaa ellei suju.
Yleensä kirjoitan, kun aikaa on upottavaksi asti. Pistän villasukat jalkaan, otan hyvän asennon sohvalla ja matkustan mielikuvitusmaailmoihin.
