Pitko Satu-Lotta
Olen juuriltani pohjoissuomalainen kiertolainen ja maailmanmatkaaja sekä kirjailija, näyttelijä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja. Tarinankertoja voisi olla nimike, joka nivoo ammatti-identiteettini ja minuuteni sopusointuisesti yhteen, ja tarinat – niin kirjojen sivuilla, näyttämöllä kuin muuallakin – ovat olleet lempiasioitani niin kauan kuin muistan.
Kirjoittanut olen oikeastaan aina. Jo teinivuosinani kirjoitin kolumneja paikallislehteen, mutta lukion päättyessä teatterihaave vei mennessään, enkä ajatellut, että unelma kirjailijuudesta voisi toteutua myös. Kun olin valmistunut Turun Taideakatemiasta, alun perin näytelmäksi kirjoittamani tarina alkoi yllättäen kutitella ja vaatia pääsyä kirjan sivuille. Tuolloinen hitaampi elämänvaihe tarjosi tilan kokeilla romaanin kirjoittamista, ja lopulta sainkin rustata allekirjoitukseni kustannussopimukseen. Esikoiskirjan kirjoittaminen oli yksi kauneimmista, rakastettavimmista, sotkuisimmista ja myrskyisimmistä matkoista, joita olen 27 vuoden aikana taittanut. Onneksi esikoinen ei jäänyt ainokaiseksi, ja toivon, että kirjailijan polkuni jatkuu vielä lukemattomilla luvuilla.
Aiheita kirjoilleni minun ei ole oikeastaan tarvinnut sen kummemmin etsiä. Ne ovat tupsahdelleet vastaan yllättävissä käänteissä, kun olen antanut itselleni luvan elää herkästi ja sydän auki, yksityiskohdista ja vivahteista haltioituen. Keväällä -26 julkaistava nuortenkirjani Ole Minulle Yöperhonen kertoo kahden teini-ikää kurkottavan tytön erityisestä ystävyydestä, joka joutuu koetukselle lapsuuden ja nuoruuden ohuessa taitekohdassa. Inspiraatio kirjaan piili lapsuuskesien haikeissa muistoissa, perhosten hennoissa siivissä ja kasvamisen kipupisteissä.
Kirjoittamisprosessini on vimmainen, luomisvoimalla kaahaava vuoristorata, jonka kyydissä pelot ja murheet menettävät merkityksensä. Kirjoittamalla haluan tehdä näkymättömästä näkyvää ja kertoa tarinoita, jotka liian usein jäävät kertomatta. Sellaisia tarinoita löytyy kuin tähtiä taivaalta, joten tämä maailmanparannusprojekti jatkunee vielä pitkään.
Lukijana olen alati uusiin tuttavuuksiin rakastuva, mutta silti lempikirjoilleni uskollinen. Suurimpiin kirjarakkauksiini kuuluvat Tove Janssonin ajattomat Muumi-romaanit, kirkkaimpana näkymättömän Ninnin vallankumouksellinen kasvutarina näkyväksi tulemisesta. L.M. Montgomeryn Vihervaaran Anna ja Pieni Runotyttö saapuivat parhaiksi ystävikseni silloin, kun kipeimmin ystäviä kaipasin, ja lupasivat, että kaltaisiani kaunosieluja ja mielikuvitusmatkailijoita on muitakin. Astrid Lindgrenin tuotanto on toiminut tärkeänä muistutuksena siitä, että koskaan ei tarvitse – tai edes kannata – kasvaa niin aikuiseksi, että lakkaa uskomasta satuihin.
Lempikirjojeni sivuilta olen löytänyt elämän kimaltavimman keijupölyn, käänteentekevimmät oivallukset ja ihmeellisimmät seikkailut. Toivon, että kirjoittamani kirjat voisivat tarjota nuorille lukijoille edes puoliksi niin paljon lohtua kuin minulle ovat antaneet tarinat kaikista omien maailmojensa outolinnuista, jotka löysivät polkunsa putoamalla kaninkoloon, astumalla vaatekaappiin tai luottamalla siihen, että jopa lentäminen on mahdollista.
