Hirven turpaa ja poron kuuta

30,88 

Ainutlaatuinen, tositapahtumiin pohjautuva teos hirven elämästä ja sen metsästyksestä. Kirjoittajan kuuden vuosikymmenen kokemus tärkeimmästä riistaeläimestämme on johdattanut hänet lukuisien seikkailujen ohella hirvien käyttäytymisen arvostetuksi asiantuntijaksi. | ISBN: 978-952-202-945-4 | Ilmestyminen: 8 / 2018

Tuotetunnus (SKU): 978-952-202-945-4 Osastot: ,
Kirjailijat:Mykkänen Adam

Kuvaus

KIRJAN PAINOS ON LOPPU. SAAMME UUDEN PAINOKSEN HELMIKUUN ALUSSA. VOIT TILATA KIRJAN JO NYT, MUTTA POSTITAMME KIRJAN VASTA ARVIOLTA 7.2.2019.

 

 

Ainutlaatuinen, tositapahtumiin pohjautuva teos hirven elämästä ja sen metsästyksestä. Kirjoittajan kuuden vuosikymmenen kokemus tärkeimmästä riistaeläimestämme on johdattanut hänet lukuisien seikkailujen ohella hirvien käyttäytymisen arvostetuksi asiantuntijaksi.

Metsässä hirvien keskellä kasvaneesta nuorukaisesta kasvaa ensin hirviporukan koirapoika. Haavoittuneiden hirvien kautta kertynyt oppi saa kovakuntoisen nuoren miehen koirineen erikoistumaan tämän metsästäjälle ikävän kokemuksen selvittäjäksi. Hänestä tulee kuolleen hirven metsästäjä. Myöhemmin metsästys muuttuu ympärivuotiseksi, kun hirvikolareiden määrä kasvaa jyrkästi. Myös hirvitutkimus tarvitsee hirvet hyvin tuntevaa henkilöä, ja kirjoittajan pitkä kokemus niiden käyttäytymisestä johdattaa hänet etologian asiantuntijaksi ja seikkailuihin Venäjän Karjalaan, Viroon ja Ruotsiin. Lappikin tulee kierrettyä samoissa merkeissä aina Inarinjärven takaista Kessin erämaata myöten.

Kuuden vuosikymmenen aikana koettuihin tapahtumiin osuu hienoja metsästyspäiviä karjalankarhukoirien kanssa, mutta myös raskaita kokemuksia, joista kirjoittaja luovii yli huumorin ja toisinaan jopa ironian avulla.

Kirjan kertomukset perustuvat tositapahtumiin. Yksityisyyden suojaamiseksi kerronnassa on kuitenkin muutettu nimiä, tapahtumien kulkua ja paikkatietoja.

 

Adam Mykkänen (s. 1944) on eläkkeellä oleva maa- ja metsätalousyrittäjä sekä freelancer-toimittaja. Jo pikkupoikana hän kulki lähiseudun metsissä karjalankarhukoiran kanssa hirviä haukuttaen. Paikallisen metsästysseuran hirvijahtien koirapojaksi Mykkänen joutui 14-vuotiaana isän sairastuttua vakavasti.

Hänen ensimmäisen kirjansa ilmestymisvuonna 2018 hirvimetsällä on kulunut kuusikymmentä vuotta. Hirviä Mykkänen on metsästänyt poikkeuksellisen paljon; kaatoja on päiväkirjamerkintöjen mukaan yli seitsemänsataakahdeksankymmentä kappaletta. Hänen metsästykseen ja aseisiin erikoistuneita kirjoituksiaan on julkaistu yli kymmenessä lehdessä.

 

Tutustu lukunäytteeseen:

Tutustu lukunäytteeseen tästä.

 

Kirja-arvioita: 

 

”Kaikkien niiden, jotka luulevat tietävänsä maamme suurimman ja tärkeimmän riistaeläimen pyynnistä kaiken, on syytä nöyrtyä ja tunnustaa tietämättömyytensä. Nyt puhuu ammattimies, joka asuu työskentelee ja viettää lähes kaiken vapaa-aikansa metsässä.
Metsästettyjen ja haavoittuneiden hirvien sekä hirvikolarien kautta kertyneen opin ja tietouden hän tuo lukijalle hauskalla ja mukaansa tempaavalla tavalla, asiantuntijana, johon Suomessa yltävät vain harvat.”

– Lapin Kansa 10.1.2019

 

 

 

 

Brand

Mykkänen Adam

Adam Mykkänen (s. 1944) on eläkkeellä oleva maa- ja metsätalousyrittäjä sekä freelancer-toimittaja. Jo pikkupoikana hän kulki lähiseudun metsissä karjalankarhukoiran kanssa hirviä haukuttaen.

Hirvimetsällä on kulunut jo kuusikymmentä vuotta. Hirviä Mykkänen on metsästänyt poikkeuksellisen paljon; kaatoja on päiväkirjamerkintöjen mukaan yli 780 kappaletta. Hänen metsästykseen ja aseisiin erikoistuneita kirjoituksiaan on julkaistu yli kymmenessä lehdessä.

 


 

 

Olen syksyllä 2024 80 vuotta täyttävä eläkkeellä oleva maa- ja metsätalouden harjoittaja ja koneurakoitsija. Karjalankannakselta Räisälästä kotoisin olevat vanhempani siirtyivät sodan jälkeen suuren perheensä kanssa Harjavaltaan keskelle laajaa metsäaluetta. Talo valmistui vuonna 1949 ja seuraavana vuonna pihalle ilmestyi ensimmäinen karjalankarhukoira. Sama koirarotu on talossa vielä 74 vuoden jälkeen. Kun olin alle kymmenvuotias pikkupoika, karkailin Panu-nimisen koiran kanssa metsään ”omalla luvalla”, kävi ilmi, että koira haukkui hirviä usein yötä myöten. Kun paikallisella hirviporukalla ei ollut toimivia hirvikoiria, lähti talon isäntä Matti jahtiin mukaan. Panu kun ei päästänyt hirvikaadolle muita kuin talon omaa väkeä.

Isä Matti sairastui kuitenkin vakavasti, joten sain koirapojan pestin 13-vuotiaana. Koirapojan hirvenmetsästystä on nyt riittänyt 66 vuodeksi. Hirvikannan kasvaessa minulle alkoi tulla myös hirvikaatoja koiran haukulta runsaasti, joidenkin mukaan sairaasti. Haukulta ampuminen ei ollut helppoa alueen poikkeuksellisen tiheissä metsissä, mutta urheilun kautta saatu hyvä koordinaatiokyky oli taustatukena. Talon hyvin toimivia koiria tarvittiin myös haavakoiden selvittämisessä ja vuodesta 1970 kolarihirvien etsinnässä. Minusta tuli huumorin kautta ”kuolleen hirven metsästäjä”.

Kun kirjoittaminen sujui helposti, ase- ja eräalan lehdistä löytyi hirviin erikoistuneelle kirjoittajalle palstatilaa. 1970-luvun hirvikannan rajun kasvun myötä kolarihirvien etsintä koiralla ja lopetus työllistivät runsaasti metsästykseen ja aseisiin erikoistunutta freelancer-toimittajaa ympärivuotisesti. Useat suomalaiset alan yritykset alkoivat hyödyntää kirjoittavaa metsästäjää, joka kaatoi hirviä kaikkina vuodenaikoina. Näin monet uutuustuotteet oli jo esitelty ja testattu ennen jahtikauden alkamista. Jos uutuus ei saanut testissä hyvää palautetta, sain toimittajana vastaavasti moitteita. Huono ei kylläkään muuttunut hyväksi haukkumalla. Kolme vuosikymmentä ehti kuitenkin kulua toimittajan töissä.

Myös hirvitutkimus tarvitsi avukseen henkilöitä, joille hirven elämä ja käyttäytyminen oli tuttua. Yhteistyöni hirvitutkimuksen apuna kestikin peräti 30 vuotta ja vei minut ympärivuotisesti hirvihommiin Hangosta Utsjoelle ja kaikkiin Pohjois-Euroopan maihin, joissa asusteli vakituisesti hirviä. Näistä matkoista olen kertonut kahdessa aikaisemmassa kirjassani Hirven turpaa ja poron kuuta ja Hiki hirven tutkinnassa, kuuma karhun kainalossa.

Hirvieläimiin ja luontoon liittyviä aiheita riittää ammennettavaksi vielä useaan kirjaan. Kolmannessa kirjassani Koiria ja konnuuksia, aseita ja ammuksia ovat keskeisessä asemassa perheemme karjalankarhukoirat, joita on ollut 74 vuoden aikana kahdeksan urosta. En ole koirafani. En, vaikka niillä on ollut ratkaiseva vaikutus elämääni metsästäjänä. Ne ovat olleet minulle luotettavia työkavereita, joiden kanssa kommunikointi on toiminut hämmästyttävän vähäeleisesti. Niiden avulla on kaadettu noin tuhat hirveä. Tarkka luku puuttuu, sillä esimerkiksi Piku oli lainassa kuusi syksyä. Hyvin toimivat koirani ovat olleet tukenani erilaisissa vieras- ja edustusjahdeissa ympäri Suomea.

En ole myöskään asefani. En ollut murheen murtama, kun luovuin aseistani muutamia vuosia sitten. Metsästysaseet ovat minulle vain työkaluja. Olen ampunut noin 1500 laukausta isoon riistaan, hirviin, valkohäntäpeuroihin, kauriisiin, villisikoihin ja myös suurpetoihin, joten tiedän kyllä, mitä hyvältä aseelta vaaditaan. Aikaisemmissa kirjoissani ei ole tekstiä käyttämistäni noin sadasta erilaisesta aseesta, mutta uudessa kirjassani on katsaus myös tästä ”työkalupuolesta”. Olen seurannut 66 vuoden aikana suurten villieläinten kuolemaa kaikenlaisissa olosuhteissa. Kun pääsin 1960-luvulla nuoruuden kohelluksesta ”minä sain sen!” eroon, olen seurannut hiljaisena tuota lopullista tapahtumaa. Erikoista on, että koiranikin ovat alkaneet toimia isäntänsä mallin mukaan. Uuden kirjani kansikuvassa tämä näkyy selvästi.

Kirjoittaminen on minulle edelleenkin helppoa, vaikka selkäsairaus ”jaksottaa” kirjoittamisen parin tunnin pätkiin. Aiheita uusiinkin kirjoihin on kertynyt vuosikymmenien aikana riittävästi, joten saattaa pukata vielä uutta tekstiä. Nuorempana luin paljon kirjoja, kun opin pikalukutaidon. Olen lähes kaikkiruokainen valitessani teoksia, mutta lukiessani nautin luonto- ja matkakirjoista eniten. Salapoliisi-murhajutut kierrän kaukaa. Olen nähnyt verta, suolia ja kuolemaa livenä aidon hajun kanssa riittävästi. Selkäsairaus haittaa nykyään lukemista, mutta kirja viikossa pitää aivoverenkierron kunnossa.

Olen kiitollinen saamastani positiivisesta lukijapalautteesta. Varmasti on henkilöitä, jotka eivät ymmärrä ajoittain piikikästä huumoriani. Koville se ottaa itseltänikin… Jos joku lukijoistani innostuisi kirjan tekoon, lainaan avuksi slogania: Jos et saa sanotuksi, kirjoita kirja.

Vakavia lukuhetkiä hymyn kanssa
Adam Mykkänen

 

 

 

 

Mykkänen Adam