Pekka Hyytin Tummat pilvet eilisen on vuoden esikoisdekkari

helmi 11, 2020


Suomen Dekkariseura ry on myöntänyt Vuoden esikoisdekkari –kunniakirjan 2020 Pekka Hyytin teokselle Tummat pilvet eilisen (Myllylahti 2019).

Dekkariseuran perusteluissa kiiteltiin erityisesti dialogia ja erinomaista historian tuntemusta.

Teoksen erityisiä ansioita ovat sujuva dialogi ja virheetön kieliasu. — Kaiken lisäksi valitettavan usein rikosromaaneja kiusaavat kerronnallinen tyhjäkäynti ja turhat sanat puuttuvat tyystin. Ilmaisu on kannesta kanteen napakkaa ja täsmällistä. Harvasta esikoisteoksesta voi sanoa samaa kuin tästä, että sille ja sen päähenkilöille toivoo mielihyvin jatkoa.

Lempääläläinen Pekka Hyyti on ilmailutekniikan parissa työskentelevä insinööri, jolle kirjoittaminen on vapaa-ajan intohimo. Tummat pilvet eilisen saa jo tässä kuussa jatkoa, kun samojen päähenkilöiden miehittämä dekkari Musta talvi saapuu kirjakauppoihin.

Palkinnosta päätti Dekkariseuran Johtolankaraati, jossa istuivat tänä vuonna Raija Perälä, Voitto Ruohonen ja Eeva Vuortama.

Voitto on kirjankustantamo Myllylahdelle jo toinen peräkkäin. Edellisenä vuonna voiton vei niin ikään Myllylahden esikoisdekkari, Tuire Malmstedtin teos Pimeä jää.

Vuoden johtolanka 2020 -palkinnon teoksellaan Verivelka saanut Arttu Tuominen on aloittanut uransa dekkaristina Myllylahden julkaiseman neljäosaisen Labyrintti-dekkarisarjan merkeissä.

 

Kirjan lisätiedot, arvostelukappaletilaukset ja kirjailijan yhteystiedot: tiedotus@myllylahti.fi