Elina Pitkäkangas: Lukijat saavat työni tuntumaan ainutlaatuiselta
Elina Pitkäkankaan suosittu YA-trilogia Kuura huipentui tänä syksynä viimeiseen osaan Ruska. Elina kertoo nyt haastattelussamme, miten Kuura syntyi, mitä kaikkea se toi mukanaan ja miltä nyt tuntuu. Mitä tai ketä kirjailija jää trilogiassaan kaipaamaan ja mitä hän kirjoittaa seuraavaksi?
Mistä sait ensimmäisen tarinaidean? Tiesitkö heti, että kirjoittaisit trilogian?
– Kuuran idea syntyi, kun katsoin Roswell-tv-sarjaa. Sain kipinän pienestä, romanttisesta kohtauksesta ja lähdin luomaan omaa tarinaa sen ympärille. Halusin kirjoittaa YA-kirjan, jossa paranormaalin romantiikan perinteet yhdistyvät uusiin, odottamattomiin juonenkäänteisiin ja henkilöhahmoihin.
Kun lähdin kirjoittamaan kirjan ensimmäistä versiota, en arvannut tarinan laajenevan trilogiaksi. Kuura on kirjoitettu puhtaasti harjoittelumielessä, enkä tarinaa aloittaessani uskonut edes tarjoavani sitä kustantajalle. Toisin kuitenkin kävi. Kirjasta kiinnostuttiin sen verran paljon, että kustantaja kysyi, onko minun mahdollista jatkaa tarinaa trilogiaksi. Innostuin ajatuksesta ja suostuin. Olen aina ollut nopea ideoimaan juonikaaria ja pidän yllättävien käänteiden keksimisestä, joten pohdittuani Kuuralle jatkoa noin viikon verran minulla oli selkeänä mielessä Kajon ja Ruskan juonikaaret.
Miten työskentelet ja onko kirjoittamistapasi muuttunut teosten myötä?
– On kyllä. Ennen kirjoitin todella nopeasti, vähän kömpelöäkin tekstiä hyvillä mielin, nykyään taas kirjoitan hitaammin ja valmiimpaa tekstiä. Pyrin kirjoittamaan aina ensimmäisen version niin, etten takerru kirjoitusprosessia hidastaviin yksityiskohtiin kovin pitkäksi aikaa. Jos tekstiä kirjoittaessani huomaan, että jokin kohtaus vaatii enemmän pohjatyötä, lisään huomautuksen ranskalaisella viivalla editointilistaan ja palaan siihen toisella kirjoituskierroksella. Nykyisin joudun muistuttamaan itseäni jatkuvasti myös siitä, että kirjoitan ensisijaisesti itselleni. Lukijoiden kanssa kommunikoiminen on ihan parasta, mutta somen kautta olen tullut erittäin tietoiseksi heidän toiveistaan ja odotuksistaan tuotantoni suhteen. Huomaan usein kirjoittaessani ajattelevani, miten lukijat suhtautuvat tekstiini. Toisaalta hahmojen ravistelu ja turvallisilta reiteiltä poistuminen kuuluvat niin sanottuihin ”tavaramerkkeihini” kirjailijana, joten lukijani osaavat odottaa yllättäviäkin sävyjä ja käänteitä kirjoissani.
Mikä kirjoittamisessa tai kirjailijaelämässä on ollut parasta?
– Lukijat. Heidän kohtaamisensa, palautteensa, fanitaiteensa, kouluvierailut – kaikki. Vaikka en nuortenkirjailijana saa helposti näkyvyyttä suuressa mediassa, lukijat ovat saaneet työni tuntumaan ainutlaatuiselta. Kirjoittaminen itsessään on ihanaa, mutta kaikki se lisä, mitä lukijani ovat työhöni tuoneet, on tehnyt näistä vuosista ikimuistoisia. Toivottavasti sama meno jatkuu ja lisääntyy entisestään tulevaisuudessa.
Entä mikä on yllättävintä? Oletko törmännyt asioihin, joihin et osannut etukäteen varautua?
– En ehkä osannut varautua siihen, miten paljon ensimmäinen kritiikki sattuu. Tokihan kritiikki kirpaisee aina vähän, mutta etenkin tuo ensimmäinen kosketukseni kovasanaiseen lukijapalautteeseen on jäänyt mieleeni. Silloin tuntui, etten halua tehdä tätä enää. Onneksi lähipiirini, kustannustoimittajani ja kirjoittajakaverini saivat minut näkemään asian niin kuin se on: aina on niitä, joihin kirjani eivät kolahda, ja sitten on niitä, joihin ne kolahtavat. Sanonta ”Find people that are your kind of crazy” on mielestäni erittäin osuva. Samoin André Mauroisin kuuluisa toteamus saa minut nyökyttelemään: ”In literature as in love, we are astonished at what is chosen by others.”
Kun nyt ajattelet kirjojasi ja niiden hahmoja, onko jotain, mitä tekisit toisin?
– Ei oikeastaan. Olen opettanut itseni ajattelemaan, että kun kirja on lähetetty painoon, se on valmis. Käytännössä siis kiellän itseäni ajattelemasta liikaa sitä, mitä olisin voinut tehdä toisin, koska turha jossittelu alkaa pidemmän päälle ahdistaa. Minä olen sellainen tättähäärä, että keksisin varmasti sata muutettavaa asiaa tai kohtaa, jos saisin tilaisuuden. Mutta toisaalta minusta on myös ihanaa huomata, kuinka eri lailla näen vuosien takaiset työni nykyään. Kirjani ovat minulle arvokkaita juuri sellaisena kuin ne ovat, koska ne kertovat omaa tarinaansa siitä, mitä asioita olen halunnut juuri siinä ajassa ja elämänvaiheessa painottaa. Ne ovat jälkiä menneisyydestäni.
Ketä hahmoa tai mitä asiaa jäät kaipaamaan trilogiassasi?
– Jään kaipaamaan päähenkilöideni, Inkan ja Aaronin, ääniä. Kolmen kirjan aikana hahmot ehtivät tulla niin tutuiksi minulle, ettei minun tarvinnut Ruskaa kirjoittaessani miettiä enää lainkaan sitä, miltä Inkan tai Aaronin pitäisi kerronnassa kuulostaa. Heidän ajatuksensa ja tunteensa välittyivät minulle todella helposti.
Toki jään kaipaamaan myös sivuhahmoja, kuten Dukea, Einoa ja Nikolasta, koska heidän kanssaan olin pääsemässä vasta kunnolla vauhtiin. Olen kehittänyt omaksi ilokseni monille sivuhahmoille pieniä jatkotarinoita, vaikka tuskin tulen koskaan julkaisemaan niitä. En aio kertoa lukijoille Rowling-tyyliin, mitä kaikkea hahmoille kirjasarjan jälkeen tapahtuu – olen kirjoittanut kaiken tarpeellisen kirjojen sivuille – mutta uskon, että jatkotarinoiden ideoiminen on auttanut minua irti päästämisessä.
Millaista lukijapalautetta olet saanut? Kuinka tärkeäksi lukijavuorovaikutuksen työsi kannalta?
– Olen saanut todella ihanaa lukijapalautetta: pitkiä sähköpostiviestejä, lyhyitä somekommentteja julkisesti ja yksityisesti esimerkiksi Instagramissa, Twitterissä, Facebookissa ja blogissani. Olen vastaanottanut fanitaidetta ja linkkejä virallisempiin blogiarvioihin. Yhä useammin lukijat ovat uskaltaneet lähestyä minua myös livenä.
Haluaisin jäädä juttelemaan jokaisen kanssa kunnolla, mutta etenkin tapahtumissa tilanteet ovat usein niin nopeita, että kannustan lukijoita jatkamaan keskustelua kanssani sähköpostitse tai Instassa. Arkikohtaamisia tulee silloin tällöin, enkä ole vieläkään täysin tottunut siihen, että kasvoni saatetaan tunnistaa. Kirjakaupassa työskennellessäni yleensä säpsähdän, jos joku kertoo tietävänsä minut, mutta samaan aikaan tunnen mieletöntä lämpöä. Lukijat ovat pääsyy sille, miksi nautin kirjoittaa YA:ta. Heidän intonsa tarttuu. Mitä palautteeseen tulee, luen kaikki arviot kirjoistani, niin kehuvat kuin kriittisemmätkin. Hyvä kritiikki voi avata silmiä ja auttaa kehittymään paremmaksi. Kritiikkiä lukiessa ja kirjoittaessa on muistettava, että hyvä kritiikki kohdistuu taiteelliseen työhön, ei tekijään itseensä.
Oletko lukenut kirjojasi niiden ilmestymisen jälkeen?
– En kokonaan. Olen lukenut kirjani alusta loppuun niin monta kertaa editointivaiheessa, etten ole tuntenut tarvetta palata niihin enää painoon lähettämisen jälkeen. Osaan monien kohtauksien lauseet ulkoa. On ollut hauska huomata esimerkiksi, kuinka Helsingin kirjamessuilla Kallion lukiolaisten puhe-esittäessä kirjojani olen tunnistanut kohtaukset jo parhaimmillaan ensimmäisistä sanoista. Nykyään olen selaillut kirjojani tarkistaakseni lähinnä tarinan faktoja. Useimmat Kuuran maailmaan liittyvistä muistiinpanoista olen tehnyt erillisille tiedostoille, mutta toisinaan minun on tarkistettava, kuinka joku sivuhahmoista puhuu, minkä väriset silmät hänellä on jne.
Mitä teet seuraavaksi?
– Trilogian loppumisen jälkeen on ollut sekä vapauttavaa että kauhistuttavaa tiedostaa, että minulla on lupa kirjoittaa mitä tahansa haluan. Uusia romaani-ideoita pulpahtelee harva se päivä, mutta tällä hetkellä keskityn kahteen tärkeimpään käsikirjoitukseen. Molemmat kirjat ovat YA:ta: toinen on itsenäinen, Kuuran maailmaan sijoittuva tarina Jahdista, toinen Itä-Aasiaan sijoittuvaa ekoscifiä. Uskallan siis toivoa, että uutta tuotantoa on tulossa minulta lähivuosien aikana.
Kuva: Kaisu Sandberg