Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Ajankohtaista

Kepeä chick lit -kirjallisuusgenre yleistyy Suomessa

11 kesä, 2013 08:34 CET


Kevyttä ja humoristista kaunokirjallisuutta edustava chick lit -kirjallisuusgenre on jo pitkään ollut suurissa metropoleissa nuorten naisten suosiossa. Suomessa lajin edustajia on ollut toistaiseksi harvassa. Nyt kustantamo Myllylahti on tuomassa markkinoille genreä edustavan ensimmäisen kirjansa.

Kustantamo Myllylahdelta ilmestyy elokuussa Niina Within kirjoittama chick lit -genreä edustava kirja Taisit narrata, Stella. Kirja kertoo nuoren naisen, Stella Kaarniston, vauhdikkaasta ja valkoisten valheiden täyttämästä elämästä uudella työpaikalla ja yksityiselämässä.

"Chick lit on lähinnä nuorille naisille suunnattua, viihdyttävää ja hauskaa luettavaa. Tyylissä kerrotaan modernien nuorten naisten elämästä ja ongelmista humoristisesti sekä kepeästi. Toki chick lit -kirjojen teemat ja tyylit saattavat hieman vaihdella kunkin maan kulttuuritaustojen mukaan", kertoo Myllylahti Oy:n toimitusjohtaja Lassi Junkkarinen.

Maailmalla chick lit -kirjat sijoittuvat yleensä suurkaupunkeihin ja niiden elämäntyyliin. Ne ovat kuin Sinkkuelämää -sarjan kirjallisia muotoja, tilannekomiikkaa myöten.

"Kyllä suomalaisessakin ympäristössä chick lit sujuu. Nykynaisten elämä on kiireistä ja lukemiseen ei välttämättä ole paljon aikaa. Monilla lukeminen jää, jos valikoimissa on vain raskaita, vakavia asioita käsitteleviä romaaneita. Tähän viihdyttävän, mutta silti ajatuksia herättävän kirjallisuuden tarpeeseen chick lit sopii mainiosti", Lassi Junkkarinen uskoo.

Valtaosa chick lit -kirjallisuudesta tulee englanninkielisistä maista. Englannissa on myös miesten vastaava kirjallisuusgenre, jota kutsutaan lad lit -kirjallisuudeksi.



LISÄTIEDOT
Myllylahti Oy, Lassi Junkkarinen, 050-497 7710, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.myllylahti.fi

###
Myllylahti Oy on vuonna 1989 perustettu yleiskustantamo. Myllylahti on tähän mennessä julkaissut yli 400 kirjaa, ja on vakiinnuttanut asemansa merkittävimpien suomalaisten kustannusyhtiöiden joukossa.

Mehuterapiakirjasta tietoa koko perheen terveyden edistämiseen ja painonhallintaan

27 touko, 2013 10:41 CET

Petra Sippolan kirjoittama Mehukas -kirja on ensimmäinen suomeksi kirjoitettu kirja mehuterapiasta. Kirja käsittelee vastapuristettujen hedelmä- ja vihannesmehujen vaikutusta terveyteen ja painonhallintaan sekä antaa valmiita reseptejä.


Tuorepuristetut mehut ovat luonnollinen tapa ravita ja parantaa kehoa. Mehuista saadaan keholle tärkeitä vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, hiilihydraatteja, antioksidantteja sekä entsyymejä. Kaikkia näitä keho tarvitsee terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon.

"Mehuterapiaa on käytetty terveyden edistämiseen jo vuosisatojen ajan. Terapiassa käytetään tuorepuristettuja hedelmä- ja vihannesmehuja paitsi kehon terveyden edistämiseen, myös erilaisten sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon", Sippola kertoo.

Mehuterapeutti auttaa löytämään yksilöllisesti oikeat ravintoaineet, joilla saavutetaan optimaalinen terveys, mutta saadaan myös lisää energiaa ja elinvoimaa.  Mehuterapeutti ei ole lääkäri eikä diagnosoi sairauksia tai kirjoita reseptejä, vaan hän auttaa ihmisiä löytämään oikeita ravintoaineita ja terveyttä luonnon omista, puhtaista tuotteista.

"Vaikka suosituksia hedelmien ja vihannesten syömiseen on annettu tarkkoina määrinä, ihmiset eivät vaan syö niitä niin paljon kuin pitäisi. Puristettujen mehujen muodossa tarvittavat määrät saadaan helposti ja herkullisesti - myös lapsille. Ravinteet ovat niissä 95 -prosenttisesti mukana", Petra Sippola avaa mehujen tehtävää.

Petra Sippola on koulutukseltaan Suomen ensimmäinen mehuterapeutti. Mehuterapeutin tutkinnon Petra Sippola on suorittanut Jason Valen opissa Englannissa. Hän on myös kauppatieteitten maisteri, koulutettu ravinto-ohjaaja, personal trainer sekä toimii liikunta-alan yrittäjänä.

Mehukas -kirja on Myllylahti Oy:n kustantama ja se tulee myyntiin elokuussa 2013. Mehukas -kirjaa myyvät kirjakaupat, useat suuremmat tavaratalot sekä verkkokirjakaupat. Kirjan sh on 33,90 €.

Kirja: Mehukas, terveeksi & hoikaksi vastapuristetuilla mehuilla
Kirjailija: Petra Sippola
ISBN: 978-952-202-455-8
Sidottu, noin 120 s.
Hinta: 33.90 €

Lisätietoja ja kuvat:
Myllylahti Oy, Lassi Junkkarinen, puh 050 4977 710, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.myllylahti.fi


Myllylahti Oy on keskisuuri suomalainen kustannusyhtiö. Yhtiön kustannustoiminta on alkanut vuonna 1996. Myllylahti on julkaissut yli 400 kirjaa ja on vakiinnuttanut asemansa keskisuurten suomalaisten kustannusyhtiöitten joukossa. Myllylahti on ensimmäinen suomalainen kirjakustantamo, jonka kaikki kirjat on vuoden 2008 jälkeen julkaistu myös sähkökirjoina. Yhtiö tuottaa Murha-Mylly -dekkarisarjaa.

 

Johanna Tuomolan uusi Noora Nurkka -jännitysromaani vie ihmismielen pimeälle puolelle

Murhaaja vierelläsi on viides osa suurta suosiota saanutta Noora Nurkka -sarjaa. Rikosylikonstaapeli Nurkan työstä ja elämästä kertovat jännityskirjat pitävät lukijan otteessaan viimeiselle sivulle asti. Psykologisen dekkarin taitajana tunnettu lohjalainen Tuomola pureutuu tällä kertaa mieleltään järkkyneen ihmisen rooliin ja paikkaan yhteiskunnassa.

Mitä tekee ihminen, joka kokee jatkuvaa alentamista? Mitä tapahtuu, kun mieli ei enää kestä vaan ajautuu harhapoluille ja löytää kuin varkain keinon, jolla tuntee saavansa vallan muihin nähden?

Lohjalaisen rikoskomisario Pentti Litmasen palatessa virkavapaalta hänellä on vaikeuksia päästä työvireeseen. Vasta eronneen perheenäidin katoaminen saa hänet ryhdistäytymään. Nainen näyttää hävinneen jälkiä jättämättä. Tutkimukseen osallistuva Noora Nurkka kamppailee samanaikaisesti lastensa huoltajuudesta.

Pian Lohjan poliisi käsittää jahtaavansa pelottavinta mahdollista rikollista, sarjamurhaajaa. Alkaa kilpajuoksu aikaa vastaan.

 – Aihe on synkkä ja murhaajan nahkoihin meneminen oli hetkittäin vastenmielistä, mutta toivon osanneeni käsitellä aihetta monipuolisesti, Johanna Tuomola kertoo.

Sarjan ensimmäinen osa Tummissa vesissä ilmestyi vuonna 2009 ja herätti kriitikoiden sekä lukijoiden kiinnostuksen osuvilla kuvauksilla ihmismielen pimeästä puolesta. Ensimmäisessä osassa pohjustettiin alkavaa sarjaa ja sen henkilöhahmoja, jotka ovat Tuomolan teoksissa keskiössä. Toinen osa Sieppaus ilmestyi vuonna 2010 ja pureutui koulukiusaamisen teemaan. Vuonna 2011 ilmestynyt Petoksen anatomia keskittyi petoksesta selviytymisen inhimilliseen tematiikkaan. Vuonna 2012 ilmestyneessä kirjassa Minkä taakseen jättää käsiteltiin raiskausta sekä raiskaustuomioita realistisesti ja useiden näkökulmien kautta. Lisäksi kirjassa valotettiin hyvän henkilökuvauksen keinoin julkisessa keskustelussa vellovaa maahanmuuttajateemaa.

Johanna Tuomola on tunnettu paitsi Noora Nurkka -sarjastaan, myös lapsille suunnatuista Kivalan etsivät -dekkareista, joissa päähenkilöt Matti ja Lumi ratkovat Kivalan kaupungin salaperäisiä arvoituksia. Sarjan toinen osa Kadonneiden rahojen arvoitus ilmestyi tänä keväänä.

###

Kirjailijan kotisivut: www.johannatuomola.com

Kirjailija: Johanna Tuomola
ISBN 978-952-202-425-1
Sidottu 248 s.
KL 84.2

Painolaatuinen kansikuva löytyy osoitteesta http://www.myllylahti.fi

###
LISÄTIEDOT JA ARVOSTELUKAPPALEET
Myllylahti Oy, Lassi Junkkarinen, 050-497 7710, lassi @ myllylahti.fi

###
Myllylahti Oy on vuonna 1989 perustettu yleiskustantamo. Myllylahti on tähän mennessä julkaissut yli 400 kirjaa, ja on vakiinnuttanut asemansa merkittävimpien suomalaisten kustannusyhtiöiden joukossa. www.myllylahti.fi

Metropoliitta Panteleimon julkaisi uuden rikosromaanin

 24 touko, 2013 07:56 CET

Murha näyttämöllä on jatkoa suurta kiinnostusta herättäneelle Murha kirkonkylässä -teokselle. Oulun metropoliitta Panteleimon ihastuttaa lukijoitaan pienissä piireissä liikkuvilla vanhan hyvän ajan rikosromaaneillaan.

Metropoliitta Panteleimon on kirjailijavierailulla Oulun Akateemisessa kirjakaupassa keskiviikkona 29.5.2013 kello 16.30. Haastattelija Juha Vähäkangas. Tervetuloa!

Koskijärvellä harjoitellaan yhteisvoimin vauhdikasta laulunäytelmää Jääkärin Morsian. Esitys saa innostuneen vastaanoton. Itsenäisyyspäivän juhlanäytäntö muuttuu kuitenkin tragediaksi, kun näytelmän rouva Strand murhataan kesken esityksen.

Kuka on tämä Koskijärven apteekkiin farmaseutiksi saapunut salaperäinen Sonja Strand ja miksi hänet täytyi tappaa?

Vastaukset löytyvät, kun poliisinrouva Elisabet Urhonen tulee jälleen mukaan murhatutkimuksiin.

###
Kirjan nimi: Murha näyttämöllä
Kirjailija: Metropoliitta Panteleimon
ISBN 978-952-202-424-4
Sidottu n. 213 s.
KL 84.2


###
LISÄTIEDOT JA ARVOSTELUKAPPALEET
Myllylahti Oy, Lassi Junkkarinen, 050-497 7710, lassi @ myllylahti.fi

###
Myllylahti Oy on vuonna 1989 perustettu yleiskustantamo. Myllylahti on tähän mennessä julkaissut yli 400 kirjaa, ja on vakiinnuttanut asemansa merkittävimpien suomalaisten kustannusyhtiöiden joukossa. www.myllylahti.fi
sähköposti: lassi @ myllylahti.fi

puhelin: 050-497 7710

sähköposti: lassi @ myllylahti.fi

Uunituoreen Hotelli Kalifornia -trillerin ajankohtainen teema: Sieppausdraama Arabian niemimaalla

Kirsi Merimaan kirjoittama ja Myllylahti Oy:n kustantama Hotelli Kalifornia ei voisi ilmestyä otollisempaan aikaan. Koko Suomi puhuu Jemenistä vapautetuista vangeista ja Itävallassa arvostellaan jo lujasti Suomen toimia vankien vapauttamisoperaatiossa.

Sieppausdraama on Merimaan kahdeksannen kirjan teemana. Kirjan vauhdikkaimmat tapahtumat sijoittuvat minnekäs muualle kuin Arabiemiraatteihin, Omanin rajalle. Kirja on jatkoa 2010 ilmestyneelle, kiitosta saaneelle, Baltia expressille.

 

Kaksi arvoituksellista viestiä laukaisee jännittävien tapahtumien sarjan. Baltia expressistä tuttu Minttu Järvinen selvittelee, onko hänelle tullut viesti karkea pila vai onko viestin lähettänyt nettiystävä todella kuolemanvaarassa. Hän ottaa äkkilähdön Arabiemiraatteihin ja joutuu keskelle taistelua, jonka motiivit selviävät hänelle aivan liian myöhään.

Mintun poliisiystävä, rikosylikonstaapeli Pasi Nurminen, joutuu vastakkain internetin pimeän puolen kanssa etsiessään syyllisiä Helsingin keskustassa tapahtuneeseen tuhoisaan itsemurhaiskuun. Voiko poliisin saamalla salaperäisellä nettiavunpyynnöllä olla yhteyksiä iskuun?

Nettiviestien arvoitus ratkeaa yllätyksellisesti luksushotellissa Omaninlahden rannalla. Silloin selviää myös hotellista kidnapatun 7-vuotiaan venäläispojan kohtalo. On-off-suhteessaan räpiköivät Minttu ja Pasi joutuvat yhdistämään tietonsa ennen kuin palaset loksahtavat paikalleen.

Kirsi Merimaa –nimimerkin takaa löytyy kirjailijakaksikko Pirjo Peltoniemi ja Marja Lennes. Parivaljakko yhdisti voimansa jo 1980-luvulla, kauan aiemmin kuin Lars Kepler ja muut kahden tai useamman kirjailijan nimimerkit nousivat maailmalla tunnetuiksi. Keskenään hyvin erilaiset kirjailijat tuovat tekstiin omat vahvuutensa. Taustatyö tehdään huolella mm. tapahtumapaikkoihin tutustuen.   

###

Kirja: Hotelli Kalifornia
Kirjailija: Kirsi Merimaa
ISBN 978-952-202-421-3   
Sidottu n. 319 s.
KL 84.2

LIITTEET: Hotelli Kalifornia -kirjan etukansi

Painolaatuinen kansikuva löytyy osoitteesta http://www.myllylahti.fi

###
LISÄTIEDOT JA ARVOSTELUKAPPALEET
Myllylahti Oy, Lassi Junkkarinen, 050-497 7710, lassi @ myllylahti.fi

###
Myllylahti Oy on vuonna 1989 perustettu yleiskustantamo. Myllylahti on tähän mennessä julkaissut yli 400 kirjaa, ja on vakiinnuttanut asemansa merkittävimpien suomalaisten kustannusyhtiöiden joukossa. www.myllylahti.fi
puhelin: 050-497 7710
sähköposti: lassi @ myllylahti.fi


puhelin: 050-497 7710

sähköposti: lassi @ myllylahti.fi