Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Ajankohtaista

Eemut innostavat lukemaan ja kirjoittamaan – näin kirjasarja syntyi ja näin se jatkuu


Helsinkiläinen Maarit Nurmi tekee opettajansijaisuuksia alakouluissa ja kirjoittaa myös suuren suosion saanutta Eemun tarinoita -kirjasarjaa alakouluikäisille. Tervetuloa tutustumaan Eemuihin, kirjoihin, jotka sopivat kaikille nuorille lukijoille.

 

Mistä sait idean Eemu-kirjoihin?
Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa lastenkirjoja. Kun siirryin töihin koulumaailmaan, huomasin pian, että luokissa on aina muutama oppilas, joka ei millään löydä luettavaa. Halusin kirjoittaa lämminhenkisen kirjasarjan, johon melkeinpä kenen vain alakoululaisen on helppo tarttua, oli lukutaito millainen tahansa.

 

Miten Eemujen tyyli syntyi?
Eemun tarinoissa on minäkertoja, joka kirjoittaa arkisista tapahtumista koulussa, kotona ja kaveripiirissä. Tällöin lukijan on helppo samastua päähenkilön tunteisiin ja kokemuksiin. Mietin pitkään, kuinka kirjakielistä Eemun teksti voi olla – tai sen pitäisi olla. Kyselin mielipiteitä kirjan kielimuodosta tuttavapiirin lasten vanhemmilta, opettajilta, kielen ammattilaisilta ja kustantajalta. Heidän kommenttiensa pohjalta päädyin siihen, että Eemun tekstissä voi olla joitakin puhekielen piirteitä, mutta pääasiassa se on melko huoliteltua.

On ollut hauska huomata, kuinka tarkoin jo alimpien luokkien oppilaat ovat selvillä puhutun ja kirjoitetun kielen eroista. He ovat ilmoittaneet, että kirjassa on virhe esimerkiksi siinä, kun Eemu kirjoittaa ”Mun parhaat kaverit on tämän näköisiä” eikä ”ovat”. Ei ole oppi mennyt hukkaan!

Tekstin lisäksi myös kirjojen visuaalinen ilme on tärkeä. Aukeamat on rakennettu ilmavan näköisiksi käyttämällä runsasta kuvitusta ja puhekuplia sekä jakamalla teksti lyhyiksi luvuiksi. Tekstin tavoin kuvatkin ovat ”Eemun omaa tekoa”.

 

Mitä tiedät Eemujen lukijoista? Millaista palautetta olet saanut kirjoista?
Olen kuullut, että nuorimmat Eemuun tutustuneet ovat esikouluikäisiä, joille kirjoja on luettu ääneen, ja vanhimmat ovat alakoulun ylimmillä luokilla. En olisi etukäteen arvannut, että kirjasarjan lukijakunta muodostuisi ikähaitariltaan näin laajaksi. Sarjaa lukevat yhtä innokkaasti niin tytöt kuin pojatkin, vaikka minäkertoja onkin poika. Lisäksi tiedän, että Eemun tarinoita on käytetty kouluissa luokkakirjana sekä suomenkielisten että maahanmuuttajaoppilaiden opetuksessa.

Palautetta olen saanut suoraan lukijoilta, kustantajan kautta sekä lehti- ja blogiarvioista. Kirjoittajana on ollut mukava kuulla, että jollekulle Eemun tarinoiden aloitusosa Musta tulee sankari on ollut ensimmäinen itse luettu lastenromaani, toinen on alkanut kirjoittaa päiväkirjaa Eemun esimerkin innoittamana, kolmas on lukenut kirjat moneen kertaan ja neljäs on kysynyt malttamattomana, milloin seuraava osa tulee. Toki varmasti on niitäkin lukijoita, joista ei ole tullut Eemun ystäviä, mutta näitä kommentteja ei ole minulle asti kantautunut. Sen sijaan olen monesti kuullut, että Eemun tarinat sopivat hyvin ääneen luettaviksi ja että niiden parissa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin.

 

Miten Eemun tarina jatkuu?
Neljäs osa Eemun tarinoita ilmestyy elokuussa. Sen nimi on Huijareita ja merirosvoja. Tämänkin jälkeen sarja jatkuu, koska Eemun elämässä sattuu ja tapahtuu kaiken aikaa. Äskettäin olen aloittanut viidennen osan kirjoittamisen.

 

Miksi lukeminen on niin tärkeää?
Lukeminen ruokkii lapsen mielikuvitusta, kasvattaa sanavarastoa ja avaa lapselle omaa kokemuspiiriä laajemman näköalan maailmaan. Elämä voi nykyään olla hektistä jo pienilläkin lapsilla, mutta lukiessaan lapsi rauhoittuu ja keskittyy yhteen asiaan. Lukeminen edistää myös tunne-elämän kehittymistä, ja lukukokemukset rikastuttavat lasten omaa leikkiä.

Lukutaidosta on hyötyä läpi elämän. Sujuva lukutaito voi parantaa koulumenestystä, ja nykyajan työelämässä luku- ja kirjoitustaitoa tarvitaan melkein tehtävässä kuin tehtävässä. On vaikea keksiä yhtään syytä, miksi lukeminen ei olisi tärkeää!

 

Miten lasta voi kannustaa lukemaan?
Jo aivan pienellekin lapselle voi lukea säännöllisesti iltasatuja. Perheessä, jossa vanhemmat lukevat paljon, lapsi kasvaa kuin huomaamattaan siihen, että lukeminen on osa arkielämää. Mutta vaikkei itse olisikaan innokas lukija, lukemisen tärkeyttä kannattaa silti korostaa lapselle. Jos omat ideat lapsen ikäkauteen sopivista kirjoista ehtyvät, kirjastosta saa varmasti hyviä vinkkejä.

Kaikista lapsista ei tule kovia lukijoita – mutta kaikkien tulisi silti lukea. Yksi vinkki on sopia lapsen kanssa päivittäinen tai viikoittainen lukutavoite, jonka toteutumista seurataan. Lastenhuoneeseen voi myös askarrella paperisen lukutoukan. Aluksi toukalla on pelkkä pää, mutta jokainen luettu kirja kasvattaa toukan vartaloa. Jos toukka kasvaa lasten mielestä liian hitaasti, sitä voidaan ruokkia koko perheen voimin.


Myös yhteiset lukuhetket perheen kesken ovat hauskoja. On yllättävää, miten paljon on sellaisia lastenkirjoja, joista pitävät sekä lapset että aikuiset. Silloinkin, kun lapsi osaa jo itse lukea, hän nauttii kuunnellessaan vanhempien lukevan hänelle ääneen. Ja voihan lapsikin lukea ääneen perheelleen tai isovanhemmilleen! Lukemisen ei siis tarvitse olla yksinäistä puuhaa, vaan se voi olla koko perheen yhteinen harrastus.

 

 

Loistava kattaus kirjoja ilmestymässä ensi syksynä

Pimeä jää valittiin vuoden esikoisdekkariksi!

 

Suomen Dekkariseuran valitsi Tuire Malmstedtin Pimeä jää -teoksen (Myllylahti) vuoden esikoisdekkariksi 5.3.2019.

Raati kertoo perusteluissaan, että ansiokkaan poliisiromaanin rakenne on monitahoinen ja yllättävä, jopa genreä uudistava. Poliisien yksityiselämää hyödynnetään juonenkuljetuksessa taitavasti. Teoksen hahmot tuntuvat aidoilta ihmisiltä, eivät keinotekoisilta henkilöhahmoilta. Nykyhetken poliisitutkimuksen rinnalla kulkevat menneisyyteen sijoittuvat takautumat antavat teokseen oivallisen lisän, ja historiallinen tausta tuo syvyyttä henkilökuviin. Menneisyyden painon aistii koko ajan vahvasti. Lukija suorastaan odottaa, miten kirjailija sitoo tarinat yhteen lopussa.

 

Tutustu ja osta vuoden esikoisdekkari tästä!

 

 

 

 

 

Anu Holopainen kirjoitti kauhuromaanin lapsille: "Lapsena tykkäsin aivan kauheasti lukea pelottavia kirjoja"

 

Iik! Kauhukännykkä on täällä. Kauhukännykkä on alakouluikäisten kauhuromaani. Se kertoo nimensä mukaisesti kauheasta kännykästä –puhelimesta, joka tuntuu sieppaavan ihmisiä... Kauhukännykkä aloittaa Iik!-kauhukirjasarjan. Esitimme kirjailija Anu Holopaiselle muutaman kauhean kysymyksen.

 

Mistä sait lasten kauhukirjan idean?
Eräältä toiselta kirjailijalta, joka kerran mainitsi lastensa harmitelleen, kun lapsille suunnattuja kauhukirjoja löytyy niin vähän. Niistäkin suurin osa oli käännöskirjoja, eikä kuulemma aina kovin hyvin suomennettuja, tai sitten ne eivät olleet kovin pelottavia. Mieleeni juolahti, että minähän voisin kirjoittaa kauhua lapsille. Ajatus jäi hautumaan muutamaksi vuodeksi, kunnes päätin tarttua toimeen.

 

Miten idea tarkentui kännykäksi, jonka ruutuun voi merkillisellä tavalla kadota?
Itse asiassa sain suoraan idean kokonaiseen kirjasarjaan, jonka jokainen osa perustuu kauhuelokuvaklassikoihin – ehkä vain väljästikin tai niin sanotusti inspiraationa. Japanilainen Ringu-elokuva on itselleni yksi pelottavimpia leffakokemuksia, joten siitä oli hyvä aloittaa.

 

Kenelle suosittelet Kauhukännykkä-kirjaa?
Kaikille jotka haluavat kokea hurjan kauhuseikkailun Sussan, Sakun ja Siirin kanssa!

 

Suomesta ei juuri löydy esikuvia lasten kauhuromaanille. Entä maailmalta: onko kirjallasi esikuvia tai oletko lukenut lasten kauhukirjallisuutta?
Lapsena tykkäsin aivan kauheasti lukea pelottavia kirjoja. Mieleeni ovat jääneet esimerkiksi Eva Ibbotsonin Pelastakaa kummitukset sekä Otfried Preusslerin Mustan myllyn mestari. En ihan osaa nähdä suoraa esikuvallista yhteyttä näistä Kauhukännykkään, mutta aivan varmasti kaikki luettu vaikuttaa kaikkeen kirjoitettuun.

 

Entä oletko lukenut aikuisten kauhukirjallisuutta? Mikä kauhukirjallisuudessa kiehtoo?
Teini-ikäisenä hurahdin Stephen Kingiin ja luin hänen tuotantoaan toistakymmentä vuotta. Nykyään en lue enää kovin paljon kauhua, ehkä sitä tuli kulutettua nuorempana riittävästi.

Kauhukirjallisuudessa kiehtoo se, että saa kokea pelkoa, mutta turvallisissa puitteissa. Etenkin kasvuikäisen kohdalla kauhukirjallisuus voi kenties tukea tunteiden säätelyn oppimista, kunhan se on juuri sopivasti pelottavaa. Liian lällystä ei saa niitä värisyttäviä "pelkokiksejä", ja liian kammottavat tarinat taas saattavat olla haitaksi.

 

Kauhukännykkä aloittaa Iik!-sarjan, jonka toinen osa ilmestyy syksyllä. Haluatko paljastaa vähäsen, mitä toisessa osassa tapahtuu?
Iik!-sarjan kakkososassa kohdataan yksi tunnetuimmista kauhuhahmoista, ihka oikea vampyyri.

 

 

Elina Pitkäkangas: Lukijat saavat työni tuntumaan ainutlaatuiselta

 

Elina Pitkäkankaan suosittu YA-trilogia Kuura huipentui tänä syksynä viimeiseen osaan Ruska. Elina kertoo nyt haastattelussamme, miten Kuura syntyi, mitä kaikkea se toi mukanaan ja miltä nyt tuntuu. Mitä tai ketä kirjailija jää trilogiassaan kaipaamaan ja mitä hän kirjoittaa seuraavaksi?

 

 

Mistä sait ensimmäisen tarinaidean? Tiesitkö heti, että kirjoittaisit trilogian?
Kuuran idea syntyi, kun katsoin Roswell-tv-sarjaa. Sain kipinän pienestä, romanttisesta kohtauksesta ja lähdin luomaan omaa tarinaa sen ympärille. Halusin kirjoittaa YA-kirjan, jossa paranormaalin romantiikan perinteet yhdistyvät uusiin, odottamattomiin juonenkäänteisiin ja henkilöhahmoihin.

Kun lähdin kirjoittamaan kirjan ensimmäistä versiota, en arvannut tarinan laajenevan trilogiaksi. Kuura on kirjoitettu puhtaasti harjoittelumielessä, enkä tarinaa aloittaessani uskonut edes tarjoavani sitä kustantajalle. Toisin kuitenkin kävi. Kirjasta kiinnostuttiin sen verran paljon, että kustantaja kysyi, onko minun mahdollista jatkaa tarinaa trilogiaksi. Innostuin ajatuksesta ja suostuin. Olen aina ollut nopea ideoimaan juonikaaria ja pidän yllättävien käänteiden keksimisestä, joten pohdittuani Kuuralle jatkoa noin viikon verran minulla oli selkeänä mielessä Kajon ja Ruskan juonikaaret.

 

Miten työskentelet ja onko kirjoittamistapasi muuttunut teosten myötä?
– On kyllä. Ennen kirjoitin todella nopeasti, vähän kömpelöäkin tekstiä hyvillä mielin, nykyään taas kirjoitan hitaammin ja valmiimpaa tekstiä. Pyrin kirjoittamaan aina ensimmäisen version niin, etten takerru kirjoitusprosessia hidastaviin yksityiskohtiin kovin pitkäksi aikaa. Jos tekstiä kirjoittaessani huomaan, että jokin kohtaus vaatii enemmän pohjatyötä, lisään huomautuksen ranskalaisella viivalla editointilistaan ja palaan siihen toisella kirjoituskierroksella. Nykyisin joudun muistuttamaan itseäni jatkuvasti myös siitä, että kirjoitan ensisijaisesti itselleni. Lukijoiden kanssa kommunikoiminen on ihan parasta, mutta somen kautta olen tullut erittäin tietoiseksi heidän toiveistaan ja odotuksistaan tuotantoni suhteen. Huomaan usein kirjoittaessani ajattelevani, miten lukijat suhtautuvat tekstiini. Toisaalta hahmojen ravistelu ja turvallisilta reiteiltä poistuminen kuuluvat niin sanottuihin "tavaramerkkeihini" kirjailijana, joten lukijani osaavat odottaa yllättäviäkin sävyjä ja käänteitä kirjoissani.

 

Mikä kirjoittamisessa tai kirjailijaelämässä on ollut parasta?
– Lukijat. Heidän kohtaamisensa, palautteensa, fanitaiteensa, kouluvierailut – kaikki. Vaikka en nuortenkirjailijana saa helposti näkyvyyttä suuressa mediassa, lukijat ovat saaneet työni tuntumaan ainutlaatuiselta. Kirjoittaminen itsessään on ihanaa, mutta kaikki se lisä, mitä lukijani ovat työhöni tuoneet, on tehnyt näistä vuosista ikimuistoisia. Toivottavasti sama meno jatkuu ja lisääntyy entisestään tulevaisuudessa.

 

Entä mikä on yllättävintä? Oletko törmännyt asioihin, joihin et osannut etukäteen varautua?
– En ehkä osannut varautua siihen, miten paljon ensimmäinen kritiikki sattuu. Tokihan kritiikki kirpaisee aina vähän, mutta etenkin tuo ensimmäinen kosketukseni kovasanaiseen lukijapalautteeseen on jäänyt mieleeni. Silloin tuntui, etten halua tehdä tätä enää. Onneksi lähipiirini, kustannustoimittajani ja kirjoittajakaverini saivat minut näkemään asian niin kuin se on: aina on niitä, joihin kirjani eivät kolahda, ja sitten on niitä, joihin ne kolahtavat. Sanonta "Find people that are your kind of crazy" on mielestäni erittäin osuva. Samoin André Mauroisin kuuluisa toteamus saa minut nyökyttelemään: "In literature as in love, we are astonished at what is chosen by others."

 

Kun nyt ajattelet kirjojasi ja niiden hahmoja, onko jotain, mitä tekisit toisin?
– Ei oikeastaan. Olen opettanut itseni ajattelemaan, että kun kirja on lähetetty painoon, se on valmis. Käytännössä siis kiellän itseäni ajattelemasta liikaa sitä, mitä olisin voinut tehdä toisin, koska turha jossittelu alkaa pidemmän päälle ahdistaa. Minä olen sellainen tättähäärä, että keksisin varmasti sata muutettavaa asiaa tai kohtaa, jos saisin tilaisuuden. Mutta toisaalta minusta on myös ihanaa huomata, kuinka eri lailla näen vuosien takaiset työni nykyään. Kirjani ovat minulle arvokkaita juuri sellaisena kuin ne ovat, koska ne kertovat omaa tarinaansa siitä, mitä asioita olen halunnut juuri siinä ajassa ja elämänvaiheessa painottaa. Ne ovat jälkiä menneisyydestäni.

 

Ketä hahmoa tai mitä asiaa jäät kaipaamaan trilogiassasi?
– Jään kaipaamaan päähenkilöideni, Inkan ja Aaronin, ääniä. Kolmen kirjan aikana hahmot ehtivät tulla niin tutuiksi minulle, ettei minun tarvinnut Ruskaa kirjoittaessani miettiä enää lainkaan sitä, miltä Inkan tai Aaronin pitäisi kerronnassa kuulostaa. Heidän ajatuksensa ja tunteensa välittyivät minulle todella helposti.

Toki jään kaipaamaan myös sivuhahmoja, kuten Dukea, Einoa ja Nikolasta, koska heidän kanssaan olin pääsemässä vasta kunnolla vauhtiin. Olen kehittänyt omaksi ilokseni monille sivuhahmoille pieniä jatkotarinoita, vaikka tuskin tulen koskaan julkaisemaan niitä. En aio kertoa lukijoille Rowling-tyyliin, mitä kaikkea hahmoille kirjasarjan jälkeen tapahtuu – olen kirjoittanut kaiken tarpeellisen kirjojen sivuille – mutta uskon, että jatkotarinoiden ideoiminen on auttanut minua irti päästämisessä.

 

Millaista lukijapalautetta olet saanut? Kuinka tärkeäksi lukijavuorovaikutuksen työsi kannalta?
– Olen saanut todella ihanaa lukijapalautetta: pitkiä sähköpostiviestejä, lyhyitä somekommentteja julkisesti ja yksityisesti esimerkiksi Instagramissa, Twitterissä, Facebookissa ja blogissani. Olen vastaanottanut fanitaidetta ja linkkejä virallisempiin blogiarvioihin. Yhä useammin lukijat ovat uskaltaneet lähestyä minua myös livenä.

Haluaisin jäädä juttelemaan jokaisen kanssa kunnolla, mutta etenkin tapahtumissa tilanteet ovat usein niin nopeita, että kannustan lukijoita jatkamaan keskustelua kanssani sähköpostitse tai Instassa. Arkikohtaamisia tulee silloin tällöin, enkä ole vieläkään täysin tottunut siihen, että kasvoni saatetaan tunnistaa. Kirjakaupassa työskennellessäni yleensä säpsähdän, jos joku kertoo tietävänsä minut, mutta samaan aikaan tunnen mieletöntä lämpöä. Lukijat ovat pääsyy sille, miksi nautin kirjoittaa YA:ta. Heidän intonsa tarttuu. Mitä palautteeseen tulee, luen kaikki arviot kirjoistani, niin kehuvat kuin kriittisemmätkin. Hyvä kritiikki voi avata silmiä ja auttaa kehittymään paremmaksi. Kritiikkiä lukiessa ja kirjoittaessa on muistettava, että hyvä kritiikki kohdistuu taiteelliseen työhön, ei tekijään itseensä.

 

Oletko lukenut kirjojasi niiden ilmestymisen jälkeen?
– En kokonaan. Olen lukenut kirjani alusta loppuun niin monta kertaa editointivaiheessa, etten ole tuntenut tarvetta palata niihin enää painoon lähettämisen jälkeen. Osaan monien kohtauksien lauseet ulkoa. On ollut hauska huomata esimerkiksi, kuinka Helsingin kirjamessuilla Kallion lukiolaisten puhe-esittäessä kirjojani olen tunnistanut kohtaukset jo parhaimmillaan ensimmäisistä sanoista. Nykyään olen selaillut kirjojani tarkistaakseni lähinnä tarinan faktoja. Useimmat Kuuran maailmaan liittyvistä muistiinpanoista olen tehnyt erillisille tiedostoille, mutta toisinaan minun on tarkistettava, kuinka joku sivuhahmoista puhuu, minkä väriset silmät hänellä on jne.

 

Mitä teet seuraavaksi?
– Trilogian loppumisen jälkeen on ollut sekä vapauttavaa että kauhistuttavaa tiedostaa, että minulla on lupa kirjoittaa mitä tahansa haluan. Uusia romaani-ideoita pulpahtelee harva se päivä, mutta tällä hetkellä keskityn kahteen tärkeimpään käsikirjoitukseen. Molemmat kirjat ovat YA:ta: toinen on itsenäinen, Kuuran maailmaan sijoittuva tarina Jahdista, toinen Itä-Aasiaan sijoittuvaa ekoscifiä. Uskallan siis toivoa, että uutta tuotantoa on tulossa minulta lähivuosien aikana.

 

 Kuva: Kaisu Sandberg