Pimeä jää valittiin vuoden esikoisdekkariksi!

Suomen Dekkariseuran valitsi Tuire Malmstedtin Pimeä jää -teoksen (Myllylahti) vuoden esikoisdekkariksi 5.3.2019.

Raati kertoo perusteluissaan, että ansiokkaan poliisiromaanin rakenne on monitahoinen ja yllättävä, jopa genreä uudistava. Poliisien yksityiselämää hyödynnetään juonenkuljetuksessa taitavasti. Teoksen hahmot tuntuvat aidoilta ihmisiltä, eivät keinotekoisilta henkilöhahmoilta. Nykyhetken poliisitutkimuksen rinnalla kulkevat menneisyyteen sijoittuvat takautumat antavat teokseen oivallisen lisän, ja historiallinen tausta tuo syvyyttä henkilökuviin. Menneisyyden painon aistii koko ajan vahvasti. Lukija suorastaan odottaa, miten kirjailija sitoo tarinat yhteen lopussa.

Tutustu ja osta vuoden esikoisdekkari tästä!

Työpari on kirjanteon kulmakivi – lastenkirjojen kirjailija ja kuvittaja -parit kertovat yhteistyöstään

Onnistuneessa lastenkirjassa teksti ja kuvitus tukevat toisiaan ja muodostavat lukemaan ja katsomaan kutsuvan houkuttelevan kokonaisuuden. Mutta miten tällainen kirja syntyy? Neljä kirjailija- ja kuvittajapariamme kertoo, miten työpari löytyi ja millaista yhteistyö on.

– Ensin oli pitkälle työstetty, mutta ei vielä valmis käsikirjoitus ensimmäiselle yhteiselle kirjallemme Valon sankari. Minulle oli alusta saakka selvää, että haluan tarinalleni kuvituksen – olihan kyseessä lastenkirja. Mutkien kautta löytyi kaverinkaverinkaveri Ella, joka teki käsikirjoitukseni pohjalta satumaisen mallikuvan. Hän oli tavoittanut oikean tunnelman kirjan maailmasta ja osoittanut taitonsa. Se sinetöi yhteistyömme ja kustannussopimuksen Myllylahden kanssa, kirjailija Satu Alajoki muistelee yhteistyön alkua kuvittaja Ella Kurjen kanssa.

Aina kuvittajia ei ole edes kaukaisessa tuttavapiirissä. Kun Outi Hongisto sai idean ensimmäisestä Sara matkalla -sarjan kirjasta, hän mietti sopivaa kuvittajaa.

– Siispä marssin kirjastoon ja ryhdyin katselemaan lastenkirjojen kuvituksia uusin silmin. Minulle oli todella tärkeää, että kuvitus ja henkilöhahmot näyttävät samanlaisilta kuin omassa mielessäni. Ihastuin Tittamari Marttisen Leon lemmikkiuutiset -sarjan kuvituksiin, jotka olivat Terese Bastin käsialaa. Sitten vain lähetyin Tereseä rohkeasti, ja tässä ollaan!

Emppu ja Pörre -kirjojen kirjoittajalla Lasse Honkasella oli helpompaa. Hän ja kuvittaja Tuija Rikala olivat vanhoja työtovereita.

– Koska tiesin Tuijan kyvyt kuvittajana, oli luonnollista, että pyysin häntä tekemään kuvituksen, Honkanen sanoo.

Maami Snellmanin Jaakko Enkeli Lentokenttä katoaa -kirjassa on Sanna Pelliccionin kuvitus. Pelliccioni löytyi kuvittajaksi toisen kirjaprojektin ja kirjailijan kautta.

– Tutustuimme, kun suunnittelimme yhteistä sanataidekirjaa pienille lapsille. Eppu Nuotio ja minä olimme jo työstäneet kyseistä kirjaa jonkin verran, kun Eppu ehdotti mukaan Sannaa, jonka kuvituksista molemmat pidimme. Kävimme Sannan kanssa sähköpostikeskustelua, ja sitten lensimme työstämään kirjaa Berliiniin Epun luokse. Tapasimme silloin Sannan kanssa ensimmäistä kertaa, ja siitä alkoi ystävyys ja yhteistyö. Teimme yhdessä toisenkin sanataidekirjan. Samalla kirjoitin Jaakko Enkeli Lentokenttää ja halusin Sannan tämänkin kirjan kuvittajaksi, Maami Snellman kertoo.

Yhdessä kohti kirjaa

 Terese Bastilla oli ensimmäistä Sara-kirjaa kuvittaessaan apunaan käsikirjoitus, kirjailijan kuvasuunnitelma ja valokuvia.

– Ensin syntyi teksti. Sitten mietin kymmenisen kohtaa tai aukeamaa, joihin toivoin kuvitusta. Lähetin Tereselle myös valokuvia reissusta, kirjailija Outi Hongisto kertoo.

– Aluksi loin päähahmon piirteet, ja sitten alkoi varsinainen kuvitus. Outin valokuvat olivat hyödyksi kuvitustyössäni. Lähetin Outille kuvitukseni kommentoitavaksi ja sain palautetta myös kustantamolta, Bast avaa kuvitustyön alkua.

Lasse Honkanen pyysi Tuija Rikalalta kuvitusluonnoksia varhaisen käsikirjoitusluonnoksen perusteella. Rikala alkoi tehdä varsinaisia kuvia vasta myöhemmässä vaiheessa, kustannussopimuksen jälkeen.

– Kävimme yhdessä läpi käsikirjoituksen. Minulla oli ehdotuksia, mistä haluaisin kuvia. Sovimme, että Tuija tekee kuvia myös niistä kohdista, jotka hänestä tuntuvat mukavilta ja sopivilta. Tuija lähetti sähköpostilla luonnoksia ja minä kommentoin niitä. Lopulliset kuvat kävimme vielä yhdessä läpi ja sovimme joistakin muutoksista. Tuijallakin oli korjausehdotuksia muutamiin tekstiin kohtiin, Honkanen kertoo. – Minulle oli suurta hyötyä siitä, että Tuijalla oli kaksi sopivan ikäistä poikaa, joille hän luki käsikirjoitukseni. Sain heiltä hyviä vinkkejä.

Maami Snellman kirjoitti Jaakko Enkeli Lentokenttä katoaa -kissaromaanin eräänlaisena surutyönä oman kissansa kuoleman jälkeen. Kuvittaja oli mukana myös tekstin työstämisessä.

– Kun sain käsikirjoituksen valmiiksi, annoin sen Sannalle kommentoitavaksi. Kirjoitin ja muokkasin tekstiä uudelleen kommenttien pohjalta. Koko kirjoitusprosessiin meni kolme vuotta.

Pelliccioni taas kertoo makustelleensa tekstiä ja päätyneensä sitten mustavalkoiseen kuvitukseen eri tekniikoin, mustetta ja kollaasia yhdistellen.

– Minusta se sopi Jaakon hassuun tyyliin. Ajattelin, että pystymallinen kirja ja osin vinjettimäinen mustavalkokuvitus sopisi lapsen ensiromaanin formaatiksi: teos olisi jo ”isojen kirja”, mutta kohtuullisen isotekstinen, helposti hahmotettava ja hauska. Onneksi Maami tunnisti kuvituksistani Jaakon heti, ja sain sekä kirjailijalta että kustantajalta vapaat kädet kirjan kuvituksen ja graafisen suunnittelun suhteen.

Ensitapaaminen julkkareissa

 Sähköposti on tärkeä työväline kirjayhteistyössä.

– Kaltaistamme tekijäparia ei olisi syntynyt, ellemme eläisi internetin aikakautta, Satu Alajoki sanoo. – Välillämme on Ellan kanssa satoja kilometrejä. Käsikirjoitukset, kuvat ja kommentit ovat liikkuneet sähköpostitse. Tapasimme ensimmäisen kerran vasta esikoiskirjamme julkkareissa!

Alajoki luonnehtii Ella Kurkea ”huikeaksi tyypiksi” ja toivoo, että yhteistyötä olisi voinut tehdä vielä tiiviimmin, myös kasvokkain tapaamalla: kuvituksella ja kuvittajalla on suuri merkitys työnteolle ja lopputulokselle.

– Kirjoittajana kiinnitin erityisesti huomiota tekstin ja kuvien yhteensopivuuteen. Kuvien ja erityisesti kirjan taiton tuli tukea tarinan jännitettä, paljastaa juuri sopivasti oikeaan aikaan ja jättää jotain myös lukijan mielikuvituksen varaan, Alajoki kuvaa kirjantekoa ja kirjan kokonaisuutta.

Vaikka aikatauluasiat ja työtapojen yhteensopivuus olisivat aluksi hieman hermostuttaneet, kaikkien parien yhteistyö on ollut hauskaa ja sujuvaa, eikä suuria ristiriitoja ole ollut.

– Muutaman kerran meillä oli eri näkemys joidenkin hahmojen ulkonäöstä, mutta selvisimme siitä hyvässä yhteisymmärryksessä, Lasse Honkanen paljastaa.

Sanna Pelliccioni nautti Jaakko Enkeli Lentokenttä katoaa -kirjan kuvittamisesta.

– On superhauskaa kuvittaa kaverin tekstiä. Erityisen hauskaa on kuvittaa kissoja, koska pidän niistä – vaikka kissa on mielestäni aika vaikea piirrettävä.

– Toisen kanssa työskentely on hauskaa ja palkitsevaa, Maami Snellman jatkaa ja kiittää Pelliccionia. – Ei tarvitse olla yksin kirjan takana. On tullut kerrottua hersyviä kissatarinoita, ja naurettua paljon!

Satu Alajoki kiteyttää kumppanin merkityksen kirjanteossa.

– Itselleni työpari on ollut kirjanteon kulmakivi jo siksi, että en osaa itse kuvittaa. On huojentavaa antaa työ toiselle tekijälle, jolla se taito on.

Artikkelissa mainitut kirjat:

• Valon sankari
• Sara matkalla Kaliforniassa
• Sara matkalla Dubaissa
• Emppu ja Pörre Leptomanin jäljillä
• Emppu ja Pörre rantarosvojen jäljillä
• Jaakko Enkeli Lentokenttä katoaa

Elina Pitkäkangas: Lukijat saavat työni tuntumaan ainutlaatuiselta

Elina Pitkäkankaan suosittu YA-trilogia Kuura huipentui tänä syksynä viimeiseen osaan Ruska. Elina kertoo nyt haastattelussamme, miten Kuura syntyi, mitä kaikkea se toi mukanaan ja miltä nyt tuntuu. Mitä tai ketä kirjailija jää trilogiassaan kaipaamaan ja mitä hän kirjoittaa seuraavaksi?

Mistä sait ensimmäisen tarinaidean? Tiesitkö heti, että kirjoittaisit trilogian?
– Kuuran idea syntyi, kun katsoin Roswell-tv-sarjaa. Sain kipinän pienestä, romanttisesta kohtauksesta ja lähdin luomaan omaa tarinaa sen ympärille. Halusin kirjoittaa YA-kirjan, jossa paranormaalin romantiikan perinteet yhdistyvät uusiin, odottamattomiin juonenkäänteisiin ja henkilöhahmoihin.

Kun lähdin kirjoittamaan kirjan ensimmäistä versiota, en arvannut tarinan laajenevan trilogiaksi. Kuura on kirjoitettu puhtaasti harjoittelumielessä, enkä tarinaa aloittaessani uskonut edes tarjoavani sitä kustantajalle. Toisin kuitenkin kävi. Kirjasta kiinnostuttiin sen verran paljon, että kustantaja kysyi, onko minun mahdollista jatkaa tarinaa trilogiaksi. Innostuin ajatuksesta ja suostuin. Olen aina ollut nopea ideoimaan juonikaaria ja pidän yllättävien käänteiden keksimisestä, joten pohdittuani Kuuralle jatkoa noin viikon verran minulla oli selkeänä mielessä Kajon ja Ruskan juonikaaret.

Miten työskentelet ja onko kirjoittamistapasi muuttunut teosten myötä?
– On kyllä. Ennen kirjoitin todella nopeasti, vähän kömpelöäkin tekstiä hyvillä mielin, nykyään taas kirjoitan hitaammin ja valmiimpaa tekstiä. Pyrin kirjoittamaan aina ensimmäisen version niin, etten takerru kirjoitusprosessia hidastaviin yksityiskohtiin kovin pitkäksi aikaa. Jos tekstiä kirjoittaessani huomaan, että jokin kohtaus vaatii enemmän pohjatyötä, lisään huomautuksen ranskalaisella viivalla editointilistaan ja palaan siihen toisella kirjoituskierroksella. Nykyisin joudun muistuttamaan itseäni jatkuvasti myös siitä, että kirjoitan ensisijaisesti itselleni. Lukijoiden kanssa kommunikoiminen on ihan parasta, mutta somen kautta olen tullut erittäin tietoiseksi heidän toiveistaan ja odotuksistaan tuotantoni suhteen. Huomaan usein kirjoittaessani ajattelevani, miten lukijat suhtautuvat tekstiini. Toisaalta hahmojen ravistelu ja turvallisilta reiteiltä poistuminen kuuluvat niin sanottuihin "tavaramerkkeihini" kirjailijana, joten lukijani osaavat odottaa yllättäviäkin sävyjä ja käänteitä kirjoissani.

Mikä kirjoittamisessa tai kirjailijaelämässä on ollut parasta?
– Lukijat. Heidän kohtaamisensa, palautteensa, fanitaiteensa, kouluvierailut – kaikki. Vaikka en nuortenkirjailijana saa helposti näkyvyyttä suuressa mediassa, lukijat ovat saaneet työni tuntumaan ainutlaatuiselta. Kirjoittaminen itsessään on ihanaa, mutta kaikki se lisä, mitä lukijani ovat työhöni tuoneet, on tehnyt näistä vuosista ikimuistoisia. Toivottavasti sama meno jatkuu ja lisääntyy entisestään tulevaisuudessa.

Entä mikä on yllättävintä? Oletko törmännyt asioihin, joihin et osannut etukäteen varautua?
– En ehkä osannut varautua siihen, miten paljon ensimmäinen kritiikki sattuu. Tokihan kritiikki kirpaisee aina vähän, mutta etenkin tuo ensimmäinen kosketukseni kovasanaiseen lukijapalautteeseen on jäänyt mieleeni. Silloin tuntui, etten halua tehdä tätä enää. Onneksi lähipiirini, kustannustoimittajani ja kirjoittajakaverini saivat minut näkemään asian niin kuin se on: aina on niitä, joihin kirjani eivät kolahda, ja sitten on niitä, joihin ne kolahtavat. Sanonta "Find people that are your kind of crazy" on mielestäni erittäin osuva. Samoin André Mauroisin kuuluisa toteamus saa minut nyökyttelemään: "In literature as in love, we are astonished at what is chosen by others."

Kun nyt ajattelet kirjojasi ja niiden hahmoja, onko jotain, mitä tekisit toisin?
– Ei oikeastaan. Olen opettanut itseni ajattelemaan, että kun kirja on lähetetty painoon, se on valmis. Käytännössä siis kiellän itseäni ajattelemasta liikaa sitä, mitä olisin voinut tehdä toisin, koska turha jossittelu alkaa pidemmän päälle ahdistaa. Minä olen sellainen tättähäärä, että keksisin varmasti sata muutettavaa asiaa tai kohtaa, jos saisin tilaisuuden. Mutta toisaalta minusta on myös ihanaa huomata, kuinka eri lailla näen vuosien takaiset työni nykyään. Kirjani ovat minulle arvokkaita juuri sellaisena kuin ne ovat, koska ne kertovat omaa tarinaansa siitä, mitä asioita olen halunnut juuri siinä ajassa ja elämänvaiheessa painottaa. Ne ovat jälkiä menneisyydestäni.

Ketä hahmoa tai mitä asiaa jäät kaipaamaan trilogiassasi?
– Jään kaipaamaan päähenkilöideni, Inkan ja Aaronin, ääniä. Kolmen kirjan aikana hahmot ehtivät tulla niin tutuiksi minulle, ettei minun tarvinnut Ruskaa kirjoittaessani miettiä enää lainkaan sitä, miltä Inkan tai Aaronin pitäisi kerronnassa kuulostaa. Heidän ajatuksensa ja tunteensa välittyivät minulle todella helposti.

Toki jään kaipaamaan myös sivuhahmoja, kuten Dukea, Einoa ja Nikolasta, koska heidän kanssaan olin pääsemässä vasta kunnolla vauhtiin. Olen kehittänyt omaksi ilokseni monille sivuhahmoille pieniä jatkotarinoita, vaikka tuskin tulen koskaan julkaisemaan niitä. En aio kertoa lukijoille Rowling-tyyliin, mitä kaikkea hahmoille kirjasarjan jälkeen tapahtuu – olen kirjoittanut kaiken tarpeellisen kirjojen sivuille – mutta uskon, että jatkotarinoiden ideoiminen on auttanut minua irti päästämisessä.

Millaista lukijapalautetta olet saanut? Kuinka tärkeäksi lukijavuorovaikutuksen työsi kannalta?
– Olen saanut todella ihanaa lukijapalautetta: pitkiä sähköpostiviestejä, lyhyitä somekommentteja julkisesti ja yksityisesti esimerkiksi Instagramissa, Twitterissä, Facebookissa ja blogissani. Olen vastaanottanut fanitaidetta ja linkkejä virallisempiin blogiarvioihin. Yhä useammin lukijat ovat uskaltaneet lähestyä minua myös livenä.

Haluaisin jäädä juttelemaan jokaisen kanssa kunnolla, mutta etenkin tapahtumissa tilanteet ovat usein niin nopeita, että kannustan lukijoita jatkamaan keskustelua kanssani sähköpostitse tai Instassa. Arkikohtaamisia tulee silloin tällöin, enkä ole vieläkään täysin tottunut siihen, että kasvoni saatetaan tunnistaa. Kirjakaupassa työskennellessäni yleensä säpsähdän, jos joku kertoo tietävänsä minut, mutta samaan aikaan tunnen mieletöntä lämpöä. Lukijat ovat pääsyy sille, miksi nautin kirjoittaa YA:ta. Heidän intonsa tarttuu. Mitä palautteeseen tulee, luen kaikki arviot kirjoistani, niin kehuvat kuin kriittisemmätkin. Hyvä kritiikki voi avata silmiä ja auttaa kehittymään paremmaksi. Kritiikkiä lukiessa ja kirjoittaessa on muistettava, että hyvä kritiikki kohdistuu taiteelliseen työhön, ei tekijään itseensä.

Oletko lukenut kirjojasi niiden ilmestymisen jälkeen?
– En kokonaan. Olen lukenut kirjani alusta loppuun niin monta kertaa editointivaiheessa, etten ole tuntenut tarvetta palata niihin enää painoon lähettämisen jälkeen. Osaan monien kohtauksien lauseet ulkoa. On ollut hauska huomata esimerkiksi, kuinka Helsingin kirjamessuilla Kallion lukiolaisten puhe-esittäessä kirjojani olen tunnistanut kohtaukset jo parhaimmillaan ensimmäisistä sanoista. Nykyään olen selaillut kirjojani tarkistaakseni lähinnä tarinan faktoja. Useimmat Kuuran maailmaan liittyvistä muistiinpanoista olen tehnyt erillisille tiedostoille, mutta toisinaan minun on tarkistettava, kuinka joku sivuhahmoista puhuu, minkä väriset silmät hänellä on jne.

Mitä teet seuraavaksi?
– Trilogian loppumisen jälkeen on ollut sekä vapauttavaa että kauhistuttavaa tiedostaa, että minulla on lupa kirjoittaa mitä tahansa haluan. Uusia romaani-ideoita pulpahtelee harva se päivä, mutta tällä hetkellä keskityn kahteen tärkeimpään käsikirjoitukseen. Molemmat kirjat ovat YA:ta: toinen on itsenäinen, Kuuran maailmaan sijoittuva tarina Jahdista, toinen Itä-Aasiaan sijoittuvaa ekoscifiä. Uskallan siis toivoa, että uutta tuotantoa on tulossa minulta lähivuosien aikana.

 Kuva: Kaisu Sandberg

Kevään 2019 julkaisuohjelma

Ilolla ja ylpeydellä esittelemme kevään 2019 uutuusteoksemme. Aurinkoa kohti!

Kevään 2019 kirjaesite löytyy täältä.