Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Tunnetko eläväsi omassa kirjassasi, Tero Somppi?

 

Korona jyllää Suomessa ja koska Myllylahden sakin mukaan tässä oli jotain tuttua, kävimme pöyhäisemässä arkistoja. Sieltähän se löytyi – kymmenen vuoden takainen teos, jossa Helsinki laitetaan eristykseen vakavan viruksen takia. Otimme puhelimen kauniiseen käteen ja soitimme kirjailijalle.  

 

Miten meni noin omasta mielestä, kirjailija Tero Somppi? Onnistuitko ennakoimaan tapahtumat vuosikymmenen takaa ja elämmekö nyt sinun kirjassasi?
No ei nyt sentään! Omassa kirjassani oli aika järeitä juttuja, väestön keskuuteen oli päässyt ebola-tason tappava virus ja sotilaat kaduilla eristivät täysin liikkumisen. Mutta onhan tämä kiinnostava tilanne: nyt nähdään käytännössä, mitä valmiuslain käyttöönotto tarkoittaa ja mitä toimenpiteitä se tuo niin ministeriöihin kuin kadullekin.

 

Mistä sait aikanaan aiheen ja ajatuksen kirjalle?
Sain uutisia katsellessa idean yhdistellä murhatutkintaa ja katastrofikirjallisuutta toisiinsa. Taustoihin perehtyessäni luin mm. 5000 sivua viruksista ja välillä tuntui, että olen haukannut liiankin ison palan.

 

Viimeinen linja kertoo vaarallisesta viruksesta, joka on kehitetty terroristisiin tarkoituksiin. Sitä alkaa levitä Helsingissä järjestettävän rauhankonferenssin yhteydessä, joten kaupungissa joudutaan ottamaan käyttöön poikkeustila ja järeät eristystoimet. Mukana on useita kansainvälisen tason toimijoita ja ylimmän tason juonittelua.

 

Lopputulos on kyllä ilmeisen onnistunut, koska sitä ovat kiitelleet todenmukaisesta kuvauksesta niin poliisit kuin lääkärit. Puolustusvoimien biouhkien osaamiskeskuksen johtaja esimerkiksi pitää sitä pakollisena lukemisena heille töihin tuleville lääkäreille.

 

Et kuitenkaan osannut arvioida, että ihmiset alkavat hamstrata vessapaperia?
No en. Kirjassa kuvataan kyllä, miten valtava logistiikka tarvitaan pelkästään kriisiorganisaation ruokkimiseksi, joten sitä taustaa vasten ei ollut yllätys, että kauppojen hyllyt tyhjenivät tilapäisesti.

 

Kun koronauutisointi alkoi, oliko oma olo epätodellinen?
Ehkä vähän. Viimeisen linjan loppukohtauksen jälkeen kirjoitin vielä kirjailijan sanat. Siinä kerroin, että tutkijoiden mukaan on vain ajan kysymys, milloin eläimestä ihmiseen hyppäävä virus pystyy tarttumaan ihmisestä toiseen ja tulee leviämään maailmanlaajuisesti. Nyt olemme siinä pisteessä ja tällä hetkellä tutkijat arvioivat, että tulevaisuudessa edessä voi olla vielä pahempia vastaavanlaisia pandemioita. Paljon on muuttunut parissa viikossa.

 

Sinulta on ilmestynyt dekkareita tasaisena virtana, viimeisenä teos Vääryyden hinta. Ollaanko tässäkin virusasioiden äärellä?
Ei sentään. Vääryyden hinta -romaanissa murhataan eläkeikää lähestyvä nainen, joka on Kelan korvauskäsittelijä. Halusin teoksellani sivuta sitä, miten paljon valtaa Kelan tapaisella organisaatiolla on ihmisten elämässä ja usein vielä sellaisten ihmisten, jotka ovat monella tavalla kaikkein haavoittuvaisimmassa tilanteessa.

 

 

Myllylahti myös ratkaisi kirjan nimen arvoituksen: Vääryyden hinta on tällä hetkellä 24.90 euroa. Kotiintoimitus Suomeen veloituksetta.