Pekka Reinikka (s. 1932) on tunnustettu eräkirjailija. Hän on kirjoittanut yli kymmenen eräkirjaa ja kaksi hänen teostaan on julkaistu käännöksinä Ruotsissa.

Laajalla eränkäyntiin ja luontoon liittyvällä kirjallisella toiminnallaan, eräkynäilyllä, kuten hän itse kirjoittamisensa määrittää, Reinikka on lunastanut paikkansa suomalaisessa eräkirjallisuudessa.

(Kuva: Kalervo Timonen)

Kirjailijahaastattelu / 2024

Olen syntynyt 1932 Helsingissä Keinänen-nimisenä, mutta kouluikäisen lapsuuteni ja nuoruuteni olen asunut Vakka-Suomessa Laitilassa äidinpuoleisen tätini ottopoikana ja äidin sukunimellä Reinikka. Valmistuttuani 1958 metsänhoitajaksi muutin työn perässä Kuopioon, jossa olen siitä pitäen myös pysynyt.

Elämäntyöni olen tehnyt Metsähallituksen palveluksessa vastuualueenani eräasiat sen mailla ja vesillä entisten Oulun ja Vaasan läänien eteläpuolella. Jäädessäni vuoden 1997 alussa eläkkeelle myönsi presidentti Ahtisaari minulle eräneuvoksen arvonimen.

Olen ollut koulukasvuosista lähtien mukana metsästäjien sekä lakisääteisessä että vapaaehtoisessa järjestötyössä aina valtakunnan tasoa myöten. Olen Metsästäjäliiton Pohjois-Savon piirin kunniapuheenjohtaja.

Olen harrastanut kynäilyä jo kouluvuosista lähtien. Omasta mielestäni olen paremminkin kynäilijä kuin kirjailija. Eri sanoma- ja aikakausilehdissä, antologioissa tms. on vuosien mittaan ollut alun toista tuhatta nimikettä. Jahtiterveisiä muilta mailta vierahilta on 17. julkaistu kirjani. Kaksi kirjaani on käännetty ruotsiksi ja julkaistu siellä. Tekstejäni on julkaistu käännettynä myös Norjassa ja Saksassa. Olin vuosina 1977-2020 Savon Sanomien jokatoinenviikkoisen eräpalstan vakiokolumnisti.

Aiheet kynäilyyni ammennan pääasiassa eräsaloilta ja kalavesiltä, joskin metsällistä ammattitekstiäkin on.

Luen aika paljon, ja olen Kuopion kaupunginkirjaston vakiasiakas, vähintään selkärepullinen kirjoja joka toinen viikko: lähihistoriaa, elämäkertoja, dekkareita (varsinkin ruotsalaisia Wallandereita & Co), ns. ”parempaa” kertomakirjallisuutta vähintään nide joukossa, eräkirjoja vain pari vuodessa. Varsinaisia mielikirjailijoita minulla ei ole, mutta luen Waltaria ja K.M. Walleniusta vuosittain uudelleen.