Ostoskori
0 kpl - 0,00 €
Ostoskorisi on tyhjä!

Peltola Jari

peltola_jari_lores

Jari Peltola on työskennellyt politiikan ja verkostoyhteiskunnan tutkijana Jyväskylän yliopistossa. Hän on aiemmin käsikirjoittanut mm. Venla-palkittua Itse Valtiaat -animaatiosarjaa.

Jari Peltola kertoo uusimmasta kirjastaan "Sinua vartioin" / Syksy 2015

 

Kerrotko kiteytetysti, mistä uusin kirjasi kertoo?

Sinua vartioin on kolmas jännitysromaanini, ja sen päähenkilö on Kuolleen miehen asento ja Doloresin huuto -romaanien tapaan vanhempi rikoskonstaapeli Taina Laaksonen. Sinua vartioin sijoittuu pääsiäisen aikaan, jolloin Jääveden kaupungissa järjestetään kansainvälinen salijalkapalloturnaus. Tapahtuman järjestelyt saavat kuitenkin odottamattoman käänteen jo ennen pelien alkua, mikä tietää Tainalle lisää töitä.

Sinua vartioin kertoo ihmisistä, jotka haluavat tuntea olonsa turvalliseksi ja toisaalta varmistaa myös, että mikään ei uhkaa tuota tunnetta. Mutta kuinka torjua uhkia, jos ei tarkkaan tiedä mitä ne ovat? Sinua vartioin onkin tarina myös siitä, kuinka turvallisuuden tavoittelu saattaa äärimmillään lisätä myös pelon ja jopa vainoharhan tuntemuksia.

Mistä sait aiheen kirjallesi?

Sinua vartioin sai alkunsa pyörälenkillä. Yksi mielireiteistäni ohittaa risteyksen, jonka vieressä olevassa metsikössä on aina parkkeerattuna muutamia polkupyöriä. En tiedä vieläkään miksi ne ovat siellä, mutta tästä lähtökohdasta aloin keksiä asialle erilaisia selityksiä aina, kun ohitin kohdan lenkkeillessäni.

Sinua vartioin laajeni pian ajatuksissani suuremmaksi kokonaisuudeksi, jossa myös polkupyörien kuvitteellisilla omistajilla oli osansa. Toisaalta kertomuksen kansainvälinen ulottuvuus syntyi, kun katsoin pyöräilyn Turkin ympäriajoa televisiosta. Tämä kaikki huomioon ottaen ei olekaan ihme, että Sinua vartioin -romaanin työnimi oli muistiinpanoissani aluksi Pyörät.

Millainen on kirjoittamisprosessisi?

Televisiosarjojen ja elokuvien käsikirjoituksissa on pitkälti kyse tekstin muokkaamisesta äänen ja kuvien maailmaan. Minulle romaanin kirjoittaminen on saman prosessin tekemistä toisin päin. Tuolloin erilaiset juonenkohdat tai ihmiset keskustelut ovat mielessäni vallitsevia kuvia tai vaikkapa musiikinpätkiä, jotka minä pyrin parhaani mukaan muokkaamaan tekstin muotoon kirjoitusvaiheessa.

Oma käytännön kirjoitustyöni on saanut vaikutteita ajasta, jolloin tein tv-käsikirjoituksia muun muassa Itse valtiaat -animaatiosarjaan. Ennen varsinaisen kirjoittamisvaiheen alkua suunnittelen tarinaa muutaman kuukauden ajan ja luonnostelen sille alustavan rakenteen. Pyrin myös kehittelemään mahdollisimman pitkälle tarinan lopun, koska tuolloin siihen pyrkimisestä – itse tarinan luomisesta – tulee helpompaa, koska tietää mihin suuntaan pitää kulloinkin kääntyä.

Romaanin ensimmäisen version kirjoittaminen on minulle suhteellisen nopea prosessi: nopeimmillaan siihen on kulunut kymmenen työpäivää. Tässä vaiheessa tavoitteeni ei ole kirjoittaa ”valmista” kirjaa vaan ikään kuin selata romaani läpi kirjoittamalla se. Kun tarina on pääpiirteissään paperilla, sen muokkaaminen valmiin teoksen muotoon on minulle helpompaa kuin vain ajatuksen tasolla olevien juonenkäänteiden muuttelu.


Miten sinusta tuli kirjailija?

Olen usein saanut vasenkätisenä ihmisenä palautetta siitä, että teen asioita jotenkin hankalasti tai väärin päin. Sama koskee myös romaanin kirjoittamista. Ennen esikoisromaaniani Kuolleen miehen asento olin jo omaksunut esimerkiksi digitaalisen ääni- ja videotuotannon perusteet sekä sisältöjen tuottamisen internetissä ja sosiaalisessa mediassa, vaikka yleensä romaanin katsotaan julkaisumuotona edeltävän tätä kaikkea.

Osaksi tästä syystä minä en yleensä erottele muodon ja sisällön tuottamista toisistaan. Esimerkiksi internet-sivun suunnittelussa ruudulla näkyy koodirivejä sekä tulevan sivun ulkoasu, joka on sisältönä saman koodin tuottama. Samalla tavalla tarinan kehittely on minulle sen ”koodaamista” tiettyyn muotoon, joka saa loppuvaiheessa kaikille muille näkyvän muotonsa erilaisten kokeilujen ja joskus myös yhteensattumien kautta. Kaikkein hauskinta kirjoittamisessa on ehdottomasti se, kun tapahtuu jotakin mielenkiintoista, mikä ei kuulunut alun perin suunnitelmiin.


Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?

Minä en ole varma, onko kirjoittaminen oma erillinen taitonsa, jollaisena sitä yleisesti pidetään. Enemmänkin kirjoittaminen on minulle yksi tapa muiden joukossa ilmaista niitä asioita, joita mielessä liikkuu. Aivan yhtä hyvin tuloksena voisi olla vaikkapa taitavasti muurattu takka, huolella leivottu pellillinen sämpylöitä tai muuta konkreettiseksi katsottua.

Meillä kaikilla on mielessämme asioita, joiden tekemisestä me haaveilemme. Kirjoittaminen on yksi tapa toteuttaa näitä asioita. Avainasia ovat kuitenkin ne ajatukset, joita ihmisellä on ennen varsinaista tekemisvaihetta. Sen jälkeen kyse on urheilun tavoin enemmänkin toistojen eli tehdyn työn määrästä kuin lahjakkuudesta.


Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?

Tutustuin vastikään lastenkirjaan, jossa ei ollut lainkaan kuvia. Sen sijaan teoksen ideana oli, että lapsi näyttää kirjaa ääneen lukevalle aikuiselle sivuja, joissa lukee kaikenlaista hölmöä. Tämä oli minusta loistava ajatus, koska tuolloin kaikki valta kirjan suhteen on itse asiassa jollakulla, joka ei itse osaa lukea. Olisi hauskaa tehdä jotakin samankaltaista esimerkiksi digitaalisessa muodossa.

Törmäsin usein tv-käsikirjoituksia tehdessäni siihen, että monien ihmisten mielestä vaikkapa Salatut elämät on jotenkin enemmän totta kuin vaikkapa avaruuteen sijoittuvat tieteissarjat. Toisaalta en ole itsekään koskaan ollut fantasiakirjallisuuden suurkuluttaja, joten tästä lähtökohdasta olen kehitellyt tarinaa, jolla olisi Interstellar-elokuvan tapaan tietty tieteellinen pohja, vaikka kaikki itse tarinassa olisikin yhtä kuvitteellista kuin Salkkarien juonenkäänteet. Ehkä projektissa on lopulta kyse aikuislukijoiden fantasiaromaanista ilman perinteisiä velhoja ja taikuutta. Toisaalta mistä muusta elämän etsimisessä avaruudessa on kyse kuin fantasian kaltaisesta uskosta sen löytymisestä?

Ikuisuusprojektini on nimeltään Hyvistä hetkistä. Siinä olisi teoksena vispipuuron väriset kannet ja itse kirja olisi vajaat sata sivua pitkä kokoelma noin yhden sivun mittaisia kuvauksia hetkistä, jotka tekevät elämästä elämisen arvoisia. Tosin tämäkin idea toimisi ehkä parhaiten, jos siihen yhdistäisi digitaalisen julkaisuympäristön mahdollistamaa musiikki- ja videomateriaalia.

Toisaalta olen aina viihtynyt hyvin tiimityöympäristöissä, joten minua kiinnostaa jossakin muodossa myös ryhmäkirjoittaminen. Tässä käytän aina esimerkkinä 1970-luvun punk-yhtye Sex Pistolsia. Jos Sid Vicious ja hänen huomattavan soittotaidottomat bändikaverinsa kykenivät kerran luomaan jotakin konkreettista ja lopulta maailmanlaajuisen klassikon asemaan päätynyttä yhteistyössä, niin miksi sama olisi jotenkin mahdotonta luoville ja ammattitaitoisille kirjoittajille?


Minkälainen lukija itse olet?

En ole koskaan tavannut hauskempaa kirjoittajaa kuin gonzo-klassikot aikanaan luonut Hunter S. Thompson. Mikäli hyperbola olisi tyylilajina yhä suosiossa, kirjoittaisin itsekin samalla tavalla, koska kaikkein luontaisin kirjoitustyyli minulle on humoristinen anarkismi, missä kaikki arkiset asiat lyödään raikkaasti yli.

Viehätyin aikanaan yhdeksänkymmentäluvulla myös Paul Austerin minimalistisesta tyylistä, koska siinä käytettiin pienin mahdollinen määrä ”kirjallista voimaa” eli sanoja ja lauseita maksimaalisen tavoitteen – kirjan henkilöiden ja maailman – luomiseen.

Toisaalta teen vasenkätisenä ihmisenä asioita joskus väärin päin, joten luen tarkoituksella myös sellaista kirjallisuutta, josta en henkilökohtaisesti pidä. Esimerkiksi oman fantasiaprojektini puitteissa olen lukenut tämän kirjallisuudenhaaran viimeaikaisia menestysteoksia ja niiden vahvuuksien sijaan tehnyt muistiinpanoja siitä, mikä niissä vaivaa minua. Tältä pohjalta olen yrittänyt keksiä ongelmiin vastauksia ja soveltaa niitä omassa kirjoitustyössäni.


Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?

Sinua vartioin -romaanin alkuvaiheiden hengessä voisi todeta, että kirjoittamisessa ja hyvässä pyörälenkissä on paljon samankaltaisuuksia. Molempia edeltää ”lämmittely” eli varsinaisen suorituksen huolellinen valmisteluvaihe. Matkanteko on kuitenkin parhaimmillaan kun ei ajattele liikaa, sillä jos se mitä teet ei ole hauskaa, miksi silloin ylipäätään ryhtyä koko urakkaan?