Sini Helminen (s. 1987) on syntyjään hollolalainen kirjallisuustieteen maisteri, lasten ja nuorten kirjastonhoitaja ja kirjavinkkari. Hänet on nimetty sinipiikojen mukaan ja hän pukeutuu yksinomaan sinisen sävyihin.

Kirjailijahaastattelu Sini Helminen / kevät 2022

Kerrotko lyhyesti itsestäsi?
Olen kirjavinkkari, lasten ja nuorten erikoiskirjastonhoitaja ja kirjallisuustieteen maisteri. Olen kotoisin Hollolasta, ja asun nykyisin Helsingissä. Harrastan swing-tanssia, musikaaleja ja käpertymistä lukemaan pehmolelulohikäärmeideni viereen. 

Miten sinusta tuli kirjailija?
Olen kirjoittanut tarinoita pienestä saakka, ja hullaannus kirjoihin kuljetti minut opiskelemaan kirjallisuutta ja osallistumaan kirjoituskursseille. Ihka ensimmäisen tarinani nimeltä Tonttu Hulin joulusekailu kirjoitin jo seitsemänvuotiaana ja sen jälkeen olen oppinut onneksi jotakin oikeinkirjoituksesta.
 

Mistä saat aiheet kirjoillesi?
Vaikka kirjoitan fantasiaa, aiheeni tulevat nykytodellisuudesta. Ympäristöongelmat ja suvaitsemattomuus ovat uhkia, joihin nuoret henkilöhahmoni joutuvat väistämättä törmäämään. Uusimmassa trilogiassani tunsin tarvetta käsitellä kipeitä kuoleman ja ympärillemme kätketyn kuolemakulttuurin kysymyksiä. Myös kansanperinne inspiroi minua.
 

Mistä kirjasi kertovat?
Hurme aloittaa Lujaverinen -trilogian, joka sekoittaa Mullan alla -sarjan ja Beetlejuicen, mustan huumorin ja kauhun väristykset. Suvun hautaustoimistossa auttelevan Seelan vasta-alkavaa opiskelijaelämää sekoittavat kummitteleva Tinder-deitti sekä salaperäinen ihastus Halla. Jatko-osassa Sysi myös muunsukupuolinen Halla pääsee Seelan rinnalle ääneen. Sarja saa Dark Academia -henkisiä dekkarimaisia piirteitä, kun opiskelijatovereita alkaa kuolla hämärissä olosuhteissa. Kolmas osa Kalma ui vielä syvemmille ja synkemmille vesille ja pureutuu kotimaiseen Tuonela-mytologiaan. Ensimmäisessä hieman nuoremmille suunnatussa sarjassani Väkiveriset puolestaan nuoret päähenkilöt törmäävät kotimaisen kansanperinteen olentoihin etsiessään juuriaan ja identiteettiään.
 

Millainen on kirjoittamisprosessisi?
Kuulen päässäni ääniä. Henkilöhahmojen äänet ja repliikit putkahtavat mieleeni ja vaativat minua kertomaan tarinansa. Aina en itsekään tiedä, mihin tarina johtaa, ennen kuin jatko ilmestyy sanoina eteeni. Vaikeampaa on editoiminen ja melodramaattisimpien hullutusteni tappaminen. Jos haluat kuunnella, kun puhun kirjoittamisesta, minulla ja kirjailija Elina Pitkäkankaalla on Youtubekanava nimeltä For YA, josta löytyy videoita kirjoittamisesta ja nuortenkirjallisuudesta (https://www.youtube.com/channel/UCSotubDAZPAns4D8mT1O-iA/featured) 
  

Mitä kirjoittaminen sinulle merkitsee?
Kun olin lapsi, kirjoitin ylös kaksi suurinta toivetta tulevaisuudelta: rakastaa ja kirjoittaa kirja. Tarinankerronta on minulle luontaista, ja suurin kunnianhimoni kirjoittajana on saada lukija itkemään tai nauramaan, antaa jotakin siitä hurmiosta, mitä minä olen kirjallisuudelta saanut.
 

Mitkä ovat tulevaisuudensuunnitelmasi kirjoittamisen saralla?
Nyt kun Kalma päättää Lujaverinen-trilogian ja Seelan ja Hallan tarinan, olo on haikea. Jotakin on silti taas tekeillä… Tosin kun olen kirjoittanut jo kaksi nuorille aikuisille suunnattua, kotimaisesta mytologiasta ammentavaa sarjaa, olen seuraavaksi valmis kokeilemaan aivan uusia tuulia.

Minkälainen lukija itse olet?
Olen intohimoinen romaaniholisti. Työn takia ehdin nykyisin harvoin tarttumaan muihin kuin lasten- ja nuortenkirjoihin, mutta silloin kun pystyn, ahmin fantasiaa ja klassikoita. Lapsuuden lempikirjani oli J.M. Barrien Peter Pan, mutta rakastan myös Tolkienia ja odotan kärsimättömästi Tulen ja jään laulun jatkoa. Oscar Wilde, antiikin runoilijat, Jane Austen, vampyyrierotiikka – kirjallisia mielitiettyjä riittää.
 

Mitä haluaisit sanoa lukijoillesi?
Lukijalle: Paras palkinto kirjoitustyöstä on sivujen yli luotu salavihkainen hymy.
Kirjoittajalle: Älä usko kirjailijahaastatteluita siitä, kuinka esikoiskirjailija vähän näperteli luppoaikoina ja heti tuli kustannussopimus bestselleriin. Kiiltävien kansien takana on usein vuosia työtä, pettymyksiä ja joskus hylkäyskirjeitä, jotka alkavat liian kohteliaasti. Älä anna kenenkään katkaista paperisiipiäsi.

(Kuva: Janne Luotola)