HILJAINEN OPETTAJA
ISBN 951-97462-7-7
Runokokoelma (ilmestyy huhtikuussa 98)
Marko Hoikkaniemi
Loman aika
Seinät kaatuvat päälle,
velvollisuudet naurattavat.
Järjellinen muuttuu järjettömäksi,
itku hulluksi höpötykseksi.
Läheiset näyttävät hampaansa
ja minä en voi nukkua.
Pelko naurattaa,
nauru pelottaa.
Yhtäkkiä oveen kolkutetaan.
Kysyn: "Kuka siellä?"
"Minä täällä",
kokemus vastaa.
"Muistutan vaan,
on aika loman."
"Niinkö",
ja jatkan hiljaisuutta.
"Niin,
etkö muista, loman ikävään asti."
"Ahaa,
nyt muistan",
samassa kokemus katoaa.
Herään arjesta,
tiedän tämä totta on.
Elämän karuselli
Kissa kävelee aidan päällä, etsii helppoa saalista.
Lintu kurkkii pönttöön, se on tyhjä.
Kotka kaartaa korkealla, etsii sopivaa uhria.
Rotta rakentaa kasvavaa yhteiskuntaa.
Ihminen kulkee töissä ärsyyntyneenä vastikkeesta.
Onpa tiukassa saalis, miettii kissa.
Sais edes siemeniä, toivoo lintu.
Tulis edes hiiri, ajattelee kotka.
Parempaa ruokaa vaatii rotta.
Olo puolikuollut ja tili tyhjä, miettii ihminen.
Kaikkia ahdistaa, aika on mennyt huonoksi.
Helppo muuttunut vaikeaksi.
Nykyaika, vain varjo entisestä.
Leipä tiukentunut ja laatu huonontunut.
Oravanpyörä, muuttaa nopeutta.
On se inhottavaa, tämä laskusuhdanne,
tulis jo nousukausi,
saatais kaikki ennalleen tai kenties paremmaksi.
Ei auta, ei kenenkään valittelu.
Olot ja tilanteet muuttuvat.
Vain ajankulku pysyy tasaisena.
Itse saat valita paikan, mutta joku ohjaa.
Elämä kun on kullakin,
vain pelkkää karusellia.
Ajattelija
Hän on fyysisesti läsnä,
mutta henkisesti poissa.
Hän ajattelee.
Unessakin hän ajattelee.
Aina sitä ei kuitenkaan huomaa,
koska hänen ajatuksensa ovat muualla.
Hän on rohkea ja niin vahva,
että häntä eivät muiden ajatukset haittaa.
Hän nauttii elämän tiedoistaan,
mutta myös kärsii
sillä hän tietää joskus liikaa.
Hän on herkkä ja vaistoaa helposti.
Ihannetyönkin hän on määritellyt;
ajattelemalla
ja se on;
Ajatuksia vastaavaa työtä.
Kuinkas muuten,
onhan hän ajattelija.
Johtajan kaipuu
Kuolleet huutavat,
elävät vaikenevat.
Nykyaika,
muutettu entisestä tulevaksi.
Ihminen,
noussut luojaansa vastaan.
Hyvä muutettu pahaksi,
paha hyväksi.
Esivalta, lakia lain perään.
Muodollinen oikeus,
tullut ehdottomaksi totuudeksi.
Vääryyden paljastuttua,
kukaan ei ota vastuuta.
"Tämä oli ajan suunta,
me teimme vaan työtämme käskettyä."
Tavalliset maan matoset,
tekevät suuret päätökset
vailla todellista vastuunkantajaa.
Kuin kirput,
valtaavat vaikka norsunkin.
Kuka on kirppujen johtaja,
kuka omistaa silloin norsun?
Ei sitä tiedä kukaan,
sillä vastuu jo annettu pois.
Suuret ja mahtavat näkijät,
todelliset vastuunkantajat.
Heidät on ajettu eristykseen,
pois elämän valtateiltä.
Vain he tietävät, suunta on väärä,
valitettavasti vain, heitä on liian vähän.
Maailma on yhä tavallisten
tulos on tämän näköinen.
Runoilija Rudolf Raber
Voi kuinka ihana ja komea ihminen
on tuo runoilija Rudolf Raber.
Hän hullaannuttaa minut runoillaan,
tavoillaan, komeudellaan,
koko olemuksellaan.
Hän on mysteeri minulle,
kuten myös itselleen.
Yhtenä hetkenä hän on yksi, toisena toinen.
Häneen ei voi kyllästyä,
sillä hän ei vajoa arjen moskaan.
Voisinpa vain ottaa hänet vastaan.
Mutta ei, olen kahlittu,
omaan paikkaani upotettu.
Olen vajonnut arjen askareisiin,
pois ilon ja elämän teiltä.
Minä, joka kerran elin kuin sankari,
mutta kaivattuani turvallisuutta
lankesin kuin viaton enkeli.
Ja mitä sanovat ystäväni,
he jotka näkevät lävitseni,
he kehoittavat unohtamaan Rudolf Raberin.
Järjellä he ajattelevat,
materialla sielua ravitsevat.
Runoilija on itse rakkaus.
Hän ei piittaa materiasta,
hän saa voimansa elämän rakkaudesta.
Tekemällä mitä haluaa,
moni hänen eteensä lankeaa.
Minäkin yksi heistä,
runoilijan rakkauden teistä.
Oi, suuri runoilija Rudolf Raber,
tule ja vie minut mukaasi.
Minun kroppani on sinun vaate,
järkeni vain haalea aate.
Sinun sielusi palaa,
en voi sua jakaa.
Tule ja anna mun olla,
tahdon olla sun pieni optimistijolla.
Rakkaudella;
Sinun älykäs nainen.
Sijaiskärsijä
Tunnistan vastaantulevan pyöräilijän katseen,
koen hänen tunteet ominani.
Minulle huudetaan.
Sitä en hyväksy, otan vain vastaan.
Haluaisin auttaa, mutta minua ei kuulla.
Vihdoin ymmärrän,
olen sijaiskärsijä.
Kirkkoherranvirastossa
Kuljen kaupungilla, etsimässä itseäni
ja elämän suuria kysymyksiä.
Mitä, missä, milloin, kuka, miksi?
En löydä vastauksia.
Yritän ymmärtää.
Lohdutan itseäni; etsivä löytää.
Pian löydän itseni kirkkoherranvirastosta.
Painan pastorin ovea.
Kun ovi aukeaa, riisun itseni henkisesti alasti.
Kysyisin vain:
Pitäisikö minun todella uskoa?
Pastori ystävällisesti vastaa;
Käykää sisään.
Hetken katsomme toisiamme, aivan hiljaa.
Pastori rikkoo hiljaisuuden.
Vastaus on ulottuvillasi, olet sen ympärillä.
Vain sinä voit päättää, ei kukaan muu.
Molempia löytyy, sinä tiedät sen.
Ymmärretty tieto vapauttaa,
ymmärtämätön ahdistaa.
Kuuntelen ja yritän ymmärtää.
Kiitän ja poistun.
Kustantaja